Kempeleen kunnan ensimmäinen kehittämis- ja muutospalkitseminen julkistettiin
pe elok. 27 13:51:00 2021
Linnakankaan päiväkodin varhaiskasvatuksen opettajalle Leena Isojärvelle ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle Maria Väisäselle myönnettiin kehittämispalkinto heidän Linnakankaan esiopetusryhmille tekemästään esiopetuskirjasta ja siihen liittyvästä materiaalista. Palkitsemisen julkistamistilaisuus pidettiin perjantaina 27.8. Linnakangastalon Auditoriossa.
Kunnanjohtaja Tuomas Lohi oli saapunut paikalle julkistamaan palkittujen nimet. Hän kiitti hienosta työstä ja erityisesti siitä, että sillä on ollut konkreettisia vaikutuksia lasten arkeen ja että siitä on hyötynyt koko työyhteisö. Kunnanjohtaja toivoi, että kehittämistyö myös jatkuu ja materiaali voisi hyödyntää tulevaisuudessa kaikkia Kempeleen esiopetusyksiköitä.
Palkitut Isojärvi ja Väisänen kiittivät huomionosoituksesta ja lupasivat että kehittämistyö jatkuu. Kirja ja materiaali pilotoidaan nyt Linnakankaan esiopetuksessa ja kehitetään saatujen kokemusten perusteella. He lupasivat myös paikalla olleelle varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Uutelalle, että tulevat mielellään esittelemään kirjaa ja materiaalia varhaiskasvatuksen esihenkilöille.
Lapset ovat ottaneet kirjan ja siihen liittyvän materiaalin innolla omakseen. Kirjan hahmot ovat tulleet osaksi arkea: leikeissä, tarinoissa, pöytäteatterissa… Myös koko henkilökunta esiopetuksen ryhmissä on lähtenyt mukaan kehittämää kirjaa ja materiaalia. Nyt ollaan jo suunnittelemassa materiaaliin liittyvää musiikkia.
Kehittämistyö tarttuu!