Luistelukentät


Kempeleestä löytyy vapaan luistelun kenttiä 10 kpl ja jääkiekkokaukaloita 4 kpl. Kaukalot sijaitsevat Kempeleen urheilukeskuksessa ja koulujen yhteydessä Linnakangastalolla, Ylikylän koululla ja Ketolanperän koululla.
Kenttien jäädyttäminen aloitetaan syksyllä sään salliessa, keskimäärin marraskuun loppupuolella. Jotta kenttiä voidaan jäädyttää, tarvitaan n. viikonmittainen yhtenäinen yli viiden asteen pakkanen. Jäätä voidaan tällöin jäädyttää max n. 5mm kerrallaan. Luistelukuntoiseen kenttään tarvitaan jäätä n. 5cm. N. 4000m² luistelukenttään tarvitaan vettä n. 200 – 250m³


Katso kartta ja kunnossapidon tilanne seurantajärjestelmästä.


Valaistus luistelukentillä toimii kenttien ollessa käytössä klo 6.00–22.00. Kenttien ollessa suljettuna/pois käytöstä myös valaistus on pois käytöstä.
Luistelukentät kunnostetaan koneellisesti höyläämällä tai auraamalla aamuisin. Iltapäivän toinen hoitokierros tehdään kaukaloille ja tarvittaessa tilanteen mukaan osalle ulkojäitä.
Laduista pyritään saamaan käyttöön tilanteen salliessa ensiksi jääkiekkokaukalot ja niiden yhteydessä olevat kentät sekä muut koulujen luistelukentät.
Urheilukeskuksen pukutilat ovat käytettävissä luistelukauden alettua päivisin klo 7.00 – 21.30 lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia. Jouluaatto, Joulupäivä ja uudenvuoden päivä, jolloin pukuhuoneet ovat suljettu.

Lisätietoa

Yhteystiedot

Liikuntapalveluiden päällikkö
Katja Vähäkuopus
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 050 3163804

Erityisliikunnan koordinaattori
Juha Vuoti
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 040 570 4711

Virkistysuimalan vastaava
Tarja Koivisto
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 050 463 6493

Vs. liikuntapaikkamestari
Seppo Salonen
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 050 4636459

Tapahtumat ja ajankohtaista

Liikunnan ja vapaa-ajan uutisia

Kempeleen tapahtumakalenteri

Laduilla ja kuntopoluilla liikkumisen periaatteet löytyvät tästä.

Latujen ja kenttien kunnossapito


Katso ajantasaiset kunnossapitotiedot -> linkki Fluent-järjestelmään

Liikuntapalvelut Facebookissa