Taiteen perusopetus (musiikki, yleinen oppimäärä)

Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Kunta voi järjestää taiteen perusopetusta omalla päätöksellään ylläpitämissään oppilaitoksissa hyväksymiensä opetussuunnitelmien mukaisesti.

Laadittu opetussuunnitelma pohjautuu valtakunnallisiin opetushallituksen laatimiin perusteisiin. Sisällöllisesti opetussuunnitelma jakaantuu yhteisiin opintoihin, joiden laajuus on 300 tuntia, sekä teemaopintoihin, joiden laajuus on 200 tuntia. Yhteiset opinnot ovat kaikille samat. Teemaopinnoissa opiskelija valitsee pakollisten opintojen lisäksi kaksi itseään kiinnostavaa vaihtoehtoista opintoa yhteensä 100 tuntia. Opetuksen sisältöjä ja työtapoja voidaan muokata kulloinkin käytettävissä olevien resurssien mukaan. Laskennallisesti koko yleisen oppimäärän suorittamiseen kuluu aikaa n. 5-7 vuotta. Opinnot suoritettuaan opiskelija saa opinnoistaan taiteen perusopetuksen päättötodistuksen.

Lukuvuonna 2019-2020 opintoihin otetaan järjestyksessä 40 ensimmäiseksi ilmoittautunutta opiskelijaa. Lukuvuosimaksu on 300 €.

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2019-2020 opintoihin alkoi 7.5. klo 9. Ilmoittautuminen on suljettu, koska ryhmä on täynnä. Ilmoittautuminen avataan mahdollisuuksien mukaan uudelleen elokuussa, mikäli paikkoja vapautuu.

Ilmoittautuminen on suljettu.

Lisätietoa

Ajankohtaista

Opintosetelihakemus (tulostettava)

Koko lukuvuoden kestäville kursseille ei tarvitse ilmoittautua kevätlukukaudeksi uudelleen. Ilmoittautuminen on voimassa koko lukuvuoden.

Kurssitoiveita Kempele-opistolle voit jättää tästä

Tuntiopettajille

Linkki Opettaja-Hellewiin

Yhteystiedot

Hallinto
Riitta Linna
va. Kempele-opiston rehtori
p.050 463 6423

Hely Takalahti (vuorotteluvapaalla 31.10.2020 saakka)
opistosihteeri
p.050 463 6431

Opettajat
Henna Luokkanen
tekstiilityönopettaja
p. 050 463 6499

Kari Suvilehto
musiikinopettaja
p. 050 523 6832

Heli Suihkonen
suunnittelijaopettaja, musiikki
p. 040 141 8095

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kempele.fi

käyntiosoite:
Kempele-opisto
Honkasentie 15 B
90450 Kempele
p 050 463 6431
Kartalla

postiosoite:
Kempeleen kunta
Kempele-opisto
PL 12
90441 KEMPELE

Voit lähettää palautteesi osoitteeseen kansalaisopisto(at)kempele.fi