Maapolitiikka

Kempeleen maapoliittisen ohjelman päivittäminen aloitettiin vuonna 2018 osana jatkuvaa maankäytön kehitystyötä. Maapoliittisessa ohjelmassa määritellään kunnan maanhankinnan ja -luovutuksen päälinjat, maankäyttösopimusten ja muiden maanhankintakeinojen käyttö sekä maaomaisuuden hallinnan periaatteet. Ohjelman tarkistamista on tehty maapoliittisen työryhmän ja valtuustoseminaarien voimin, ja sitä on käsitelty kunnan valiokunnissa, kunnanvaltuuston hyväksyntäkäsittely oli keväällä 2019. Kempeleen kunnan rakentumista ohjaava asunto-ohjelma vuosille 2014 - 2020 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa marraskuussa 2014, tämän ensimmäisen ohjelman tarkistus käynnistyy syksyllä.

Luettelo Kempeleen kunnan antamista rakentamiskehotuksista on luettavissa kunnan toimistolla. Lisätiedot: palvelusihteeri, puh. 044 497 2313.

Kempeleen maapoliittinen ohjelma (kvalt 8.4.2019 § 31)

Kempeleen asunto-ohjelma 2014-2020 (kvalt 10.11.2014, § 61)

Kempeleen maankäytön kehityskuva 2050 (kvalt 1.6.2020 § 33)

Lisätietoa

Poikkeuksia asiakaspalvelussa

Koronavirusta koskevien suositusten mukaisesti asioiminen tapahtuu toistaiseksi ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla. Tapaamisista tulee aina sopia erikseen.

Tiedote 17.3.2020

Palveluhinnasto

Palveluhinnasto

Yhteydenotto

Kaavoitus neuvoo kuntalaisia ja viranomaisia asema- ja yleiskaavojen tulkintaan ja kaavahankkeisiin liittyvissä asioissa.
Tonttijaonmuutosten, kaavasta poikkeamisten ja suunnittelutarveratkaisujen osalta palvelemme Lupapisteessä. Suosittelemme ottamaan yhteyttä kaavoitukseen ennen hakemuksen jättämistä.

Olemme tavattavissa pääasiassa arkisin klo 9.30-16.
Kaavoituksessa vierailevan kannattaa sopia aika etukäteen.
Yhteydenotot sähköpostitse kaavoitus@kempele.fi tai puhelimitse: Tekniset palvelut