Promec Oy rakentaa Vihikariin

pe tammik. 14 18:15:00 2022

Professional Mechanics Finland (Promec) Oy rakentaa uudet toimitilat Kempeleen Vihikariin. Uusien tilojen on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2022.


Promec Oy on vuonna 2013 perustettu tuotekehitysyritys. Ensimmäiset vuodet yritys toimi pääosin suunnittelutoimistona, jonka perusongelmaksi muotoutui suunniteltujen osien saaminen alihankkijoilta tarpeeksi nopealla toimitusajalla. Vuonna 2019 yritys päätti lähteä paikkaamaan ongelmaa laajentamalla toimintaansa tuotantoon. Aluksi ostettiin muutama CNC-kone, jotka soveltuivat erilaisten muovien, alumiinien ja terästen työstöön. Markkinoilta löytyi kysyntää uudelle toimintamallille, ja pian yritys oli laajentunut Hakamaan tiloissa niin suureksi kuin se vain oli mahdollista. Pian yritys totesi, että sen oli järkevintä rakentaa itselleen uudet toimitilat.


Promec etsi sopivaa paikkaa uusille toimitiloille muun muassa Kempeleen Zatelliitista. Vuosi 2021 kului oikean sijainnin löytämisessä sekä rahoitus- ja kumppanineuvotteluissa. Lopulta parhaimmaksi vaihtoehdoksi kirkastui Vihikari, jonne oli rakentamassa myös Promecin tärkeä asiakas Ginolis Oy. Kumppanit tekivät sopimuksen yhteisesti hallinnoitavasta tontista, johon molemmat rakentavat omat kiinteistönsä. Promecin uusien tilojen koko tulee olemaan noin 1500 neliötä kolmessa kerroksessa. Toimitilat rakentaa Tojeksi Oy.


”Promec työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä ja uusien toimitilojen valmistuttua määrä kasvaa hyvin nopeasti 35-40 henkilöön. Uudet tilat mahdollistavat konekannan tuplaamisen nykyisestä. Uusiin tiloihin satsaamme erityyppisten koneiden hankintaan, jotta tarjonta monipuolistuu. Esimerkiksi 5–akselinen työstökeskus on jo hankintalistalla. Haemme koko ajan uusia asiakkuuksia. Panostamme henkilöstön ammattitaitoon, viihtyvyyteen ja yrityksen toimintatapoihin ja uskomme, että näillä eväillä Promecin toiminta pidetään hyvin kilpailukykyisenä”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Petri Rimpeläinen.


”Vihikarin yritysalueella on tällä hetkellä noin 1000 työpaikkaa erityisesti informaatio- ja viestintäteknologian parissa, ja Promecin hanke täydentää alueen osaamisklusteria hyvin. On hienoa, että Promec ja Ginolis rakentavat hankkeen yhteistyönä, ja että kunta pystyi vastaamaan yritysten tarpeisiin kaavaa räätälöimällä”, kommentoi Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi.

Kuva: Promec Oy:n ja Ginolis Oy:n hankkeet rakentuvat Vihikari-kadun varteen.

Professional Mechanics Finland (Promec) Oy:n palveluita ovat suunnittelu-, 3D-tulostus-, koneistus-, kokoonpano-, lopputestaus- ja tuotekehityspalvelut. Yrityksen kilpailuvaltti on kokonaisvaltainen palvelukonsepti niin pienille kuin suuremmillekin erille nopeasti ja joustavasti.

Lisätietoa