Pirilän kesä on täynnä kulttuuria

ma maalisk. 18 08:13:00 2024

Kempeleen kunta rakentaa Pirilänpuistoon kesäksi tapahtuma-alueen. Pirilässä nähdään muun muassa kesäteatteria, konsertteja ja eri alojen artisteja. Muutamia päiviä on vielä vapaana tapahtumapuistossa!

Kempeleen kunta on päättänyt panostaa tapahtuma-alan kehittämiseen osana matkailutoimialaa. Tavoitteena on houkutella ja kasvattaa kuntaan tapahtumia, jotka tuovat matkailutuloja ja vahvistavat kunnan elinkeinoelämää. Osana tätä tavoitetta Pirilään pystytetään kesäksi iso teltta, joka mahdollistaa erilaisten tapahtumien järjestämisen. Telttaan tulee 5 x 10 metrinen esiintymislava sekä 630 istumapaikkaa. Pihalle järjestetään tapahtumien vaatimat wc-tilat ja parkkipaikat löytyvät lähietäisyydeltä.


Kesälle on jo varmistunut kattava ohjelma seuraavasti:
18.6 Ismo Alanko, Yksin -konserttikiertue
26.-28.6 Jamppa Tuominen -musikaali
4.7-4.8 MeriOulun näytökset
7.-8.7 Kesäkissat
14.7. Jukka Puotila -show
15.8. Ikäihmisten hyvinvointipäivä
17.8. Muska & Hot Dogs
18.8. Jari Sillanpää
31.8 Hyvä kasvaa Kempeleessä

Pirilänpuiston tapahtuma-alue on vielä varattavissa tapahtumiin siis esimerkiksi juhannukseksi. Puistoon on helppo tulla julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai omalla autolla. Bussien 50 ja 52 pysäkki on tapahtumapuiston vieressä. Lisätietoja ohjelmistosta ja varauksista löytyy Pirilänpuiston sivuilta www.visitkempele.fi/pirilanpuisto

Lisätietoja:
Soile Pitkänen, elinkeinokoordinaattori
Kempeleen kunta
040 6267271

Lisätietoa