Nuorisovaltuuston uusi kokoonpano hakee rohkeasti yhteistyön paikkoja

ti tammik. 18 08:46:00 2022

Kempeleen uusi nuorisovaltuusto järjestäytyi 13. tammikuuta. Uudeksi puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Vili Kanniainen ja varapuheenjohtajaksi Inga Koskenniemi. Nuorisovaltuuston toiminta tuli molemmille tutuksi jo viime kaudella. Aktiiviselta kaudelta mukaan tarttunut kokemus innosti jäämään toimintaan mukaan.

"Koen, että olemme molemmat luotettavia ja toimimme hyvänä esimerkkinä uusille nuorisovaltuutetuille. Olemme avoimia ja heti valmiina auttamaan. Haluamme molemmat varmistaa, että kaikki nuorisovaltuutetut tulevat kuulluksi. Puheenjohtajiston tehtävä ei ole jaella omia mielipiteitään nuorisovaltuuston kantana, vaan auttaa kaikkia nuorisovaltuutettuja tuomaan omat näkemyksensä esille", Koskenniemi pohtii.

Alun perin heidät veti nuorisovaltuustoon mukaan halu vaikuttaa kunnan asioihin ja tutustua kunnan päätöksentekoon. Nuorisovaltuusto tuntui heille luontevalta kanavalta saada kosketuspintaa kuntatyöhön ja päästä vaikuttamaan suoraan kunnan toimintaan.

Hyvä kokemus vastuunjaosta edellisten puheenjohtajien kanssa rohkaisi hakeutumaan puheenjohtajiston paikoille. Pesteihin kannusti myös motivaatio viedä omaa työtä eteenpäin ja kehittää nuorisovaltuuston toimintaa.

"Olen saanut luotua viime kauden aikana hyviä yhteyksiä kunnan viranhaltijoihin sekä päättäjiin, ja koen että pystyväni viemään nuorisovaltuuston asioita eteenpäin heidän kauttaan ja heidän kanssaan matalalla kynnyksellä", Kanniainen kertoo.

Tulevalta kaudelta molemmat odottavat tiivistyvää yhteistyötä, niin valtuuston kuin muiden kuntien nuorisovaltuustojenkin kesken. Nuorisovaltuuston yhteisenä tavoitteena on myös saada nuorisovaltuuston ääni kuuluviin rutiininomaisesti jo valmisteluvaiheessa, eikä vasta päätöksenteon hetkellä.

"Haluamme lisätä aktiivista yhteistyötä ja yhteydenpitoa mahdollisimman monen Kempeleen päätöksenteossa mukana olevan toimielimen kanssa. Tavoitteenamme on, että nuorisovaltuusto pystyisi olemaan päätöksenteossa mukana kaikella potentiaalillaan, ja nuorten näkemysten kuuleminen olisi enemmänkin automaatio kuin sattumanvarainen päähänpisto", he kertovat.

Kanniainen ja Koskenniemi pitävät tärkeänä, että erityisesti siirryttäessä uuteen kuntamalliin voidaan varmistaa, että mahdollisimman moni nuori saa äänensä kuulumaan ja pystyy vaikuttamaan itseään koskevaan päätöksentekoon.

Lisätietoa