Museon pihalla valmistaudutaan hirsiaitan kengittämiseen

pe maalisk. 15 12:46:00 2019

Museon pihalla oleva pitkä aittarakennus on saanut vuosien saatossa kosteusvaurioita alimpiin hirsikerroksiin. Talousarviossa on varauduttu siihen että alimpia hirsiä vaihdetaan kengittämällä ensi kesänä.

Toimenpiteen tieltä ja aitan tulevan säilymisen kannalta aitan vieressä ja osin päällä kasvaneet kuuset on kaadettu. Aiemmin kuusien alaoksia oli voimakkaasti harvennettu, mutta tämä toimenpide ei ole ollut riittävä rakennuksen suojelemiseksi. Nykyisten suositusten mukaan isojen puiden ja rakennusten välissä tulisi olla vähintään kuuden metrin väli. Kunta on hakenut Rakennusvalvonnasta maisematyöluvan toimenpiteelle ja siinä yhteydessä on suoritettu myös naapurien kuuleminen.

Isojen kuusien kaataminen on aina ammattilaisten työtä. Tässäkin tapauksessa tarvittiin metsuri sekä kaivinkone pitämään ja nostamaan rungot siten, ettei aita tai rakennukset vaurioidu. Nyt oli hyvin tilaa tehdä kaatotyö, koska vanha Kirkonkylän päiväkoti on purettu viereiseltä tontilta ja tontin tuleva rakentaminen on vielä avoimena.
Kaadetuista kuusen rungoista tehdään Honkasen luontopolulle pitkospuita ja pienemmät rungot menevät normaaliin tapaan seuraavaan puunmyynnin tarjouskauppaan.

Lisäinfoa asiasta antavat kiinteistöpäällikkö Pekka Syrjäpalo 050 463 6513 ja kunnanpuutarhuri Sari Palo 044 497 2512.

Lisätietoa