Kempeleläiset ovat tyytyväisiä kotikuntaansa

ke syysk. 25 14:45:00 2024

Kempeleessä on mitattu asukastyytyväisyyttä säännöllisesti vuodesta 2002 lähtien. Viimeisin tutkimus toteutettiin alkusyksyllä 2024. Tulokset ovat olleet vuodesta toiseen hyviä ja tämä trendi jatkui edelleen uusimmassa kyselyssä. Peräti 91 % asukastyytyväisyyskyselyyn vastanneista kempeleläisistä pitää kunnan kokonaiskuvaa melko myönteisenä tai myönteisenä, ja 91 % vastaajista on valmis suosittelemaan kuntaa asuinpaikaksi myös muille. Tässä valossa ei yllättänytkään enää se, että kun kerran Kempeleeseen sijoittuu, kuntaan halutaan myös jäädä: 90 % vastanneista piti poismuuttoa kunnasta epätodennäköisenä.

 

Kyselyn tulosten perusteella Kempeleen kokonaiskuva nähdään kauttaaltaan hyvänä. Vaikka petraamisen varaa aina on kaikessa, kunnan palvelujen koetaan pääsääntöisesti toimivan ja kuntaa pidetään kehittyvänä, elinvoimaisena, energisenä, rohkeana ja arvostettuna toimijana. Kehittämispanoksia toivotaan suunnattavan jatkossa erityisesti ympäristön viihtyvyyteen ja turvallisuuteen, teiden ja katualueiden kunnossapitoon, nuorisopalveluihin, uusien yritysten ja työpaikkojen luomiseen sekä kuntalaisten osallistamiseen.

Kunnasta saatava palvelu koettiin yleensä ystävälliseksi ja asiantuntevaksi. Palveluihin saatiin kaiken kaikkiaan hyvin yhteys, vaikka näiltä osin kehittämisen varaa on edelleenkin. Varhaiskasvatuspalvelut saivat saavutettavuudessa erityisesti kiitosta. Kunnan viestinnän ja markkinoinnin sanomaa pidettiin pääosin oikeana, ja kunnan koetaan tuovan viestinnässään hyvin esiin alueen palveluja ja toimintoja.

Ruusuja ja risuja

Kunnan palveluista erityistä kiitosta saavat opetus-, kirjasto- ja liikuntapalvelut, jäte- ja vesihuollon toiminta sekä kunnan liikenneolot, ulkoreitistöt, puistoalueet ja leikkipaikat. Myös kunnan tiedottamiseen ja viestintään ollaan tyytyväisiä.

Kyselyn kovin kritiikki ja tyytymättömyys kohdistui puolestaan kunnalta hyvinvointialue Pohteelle siirtyneisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Muutos aiempaan kyselyyn on näiltä osin merkittävä, Kempeleen sote-palvelut kun ovat olleet yksi kiitetyimpiä osa-alueita aikaisemmissa asukaskyselyissä.

Kysely toteutettiin verkossa

Kysely toteutettiin kunnan kotisivuilla ja eri somealustoilla, ja siihen vastasi 431 kuntalaista. Vastaajista 76 % oli 26 - 60 -vuotiaita. Kyselyn tulokset ja palautteet huomioidaan kunnan kehittämistyössä.

Hyvä kasvaa Kempeleessä!

Lisätietoa