Kempeleen virkistys- ja matkailualue on Zeniitti

pe marrask. 17 14:26:00 2017

Kempeleen kunta haki syksyllä 2017 nimiehdotuksia uudelle matkailu- ja virkistysalueelle, joka rakentuu kunnan pohjoisosaan Oulun rajalle. Ehdotuksia saatiin eri kanavien kautta yhteensä miltei 500 kappaletta. Kunta käsitteli ehdotuksia eri toimielimissään ja alueen nimeksi valikoitui Zeniitti.

Zeniitti tarkoittaa taivaan ylintä pistettä eli kohtaa, joka on suoraan katsojan yläpuolella. Usein sanotaan, että aurinko paistaa zeniitistä eli kohtisuoraan maata kohti. Nimi soveltuu hyvin matkailualueelle, jonne tullaan viettämään lämpimiä, aurinkoisia vapaa-ajan hetkiä ja lomapäiviä. Samalla Zeniitti-nimi jatkaa Kempeleen z-alkuisten paikannimien perinnettä; muita taivaaseen yhdistettäviä paikkoja täällä ovat jo Zeppelin ja Zatelliitti.

Zeniitin kehittäminen lähtee liikkeelle lähivuosien ympäristörakentamisella. Alueelle muotoillaan uimaranta, lähivirkistysalueet, puistot, kulkuväylät ja tapahtuma-aukio. 2020-luvun alussa alueelle rakentuvat myös yritystoiminnot, kuten huvi- ja seikkailupuisto, tanssilava, leirintäalue ja mökkikylä. Ensimmäisenä kohteena alueelle rakennetaan paikallisten urheiluseurojen sisähalli vuonna 2018.

Zeniitti-nimiehdotus tuli kunnalle kahdelta henkilöltä, jotka molemmat kunta palkitsee voitokkaasta ehdotuksesta.

Kiitos kaikille nimiehdotuksen jättäneille aktiivisesta osallistumisesta - nähdään pian Zeniitissä!

Lisätietoa