Kempele-opiston taidemaalausryhmän kevätnäyttely opiston galleriassa

ke toukok. 05 14:36:00 2021

Kuvassa Päivi Jukan maalaus "Kasvu", 2020

Kempele-opisto järjestää kevätnäyttelyn taidemaalausryhmän teoksista 4.5. - 7.6.2021 opiston tiloissa, osoitteessa Honkasentie 15 B. Tilat ovat avoinna vierailijoille maanantaista perjantaihin aamupäivällä klo 8-11 ja iltapäivällä klo 13-15.

Näyttely kulkee nimellä ”Helpotusta koronaan”. Sellaistakin taide voi tämänkaltaisena haastavana aikana tarjota yleisölleen. Taideryhmä on tammikuuta lukuun ottamatta päässyt kokoontumaan myös koronarajoitusten aikana, joten teokset ovat tuoneet helpotusta koronaan myös tekijöilleen piristävän ja myönteisen yhdessäolon kautta. Näyttelyn teokset ovat pääosin viime syksyn ja tämän kevään satoa.

Kurssi on pyörinyt jo vuosia, ja pitkäaikaisimmat jäsenet ovatkin olleet mukana noin 30 vuotta. Mielenkiintoiseksi kokoonpanon tekee se, että ryhmässä on eri ikää ja sukupuolta edustavia osallistujia. Jokainen maalaa omista lähtökohdistaan, mielenkiinnon kohteistaan ja omilla tavoitteilla.

Niinpä näyttelyn satokin on moniaineksinen. Näyttelyssä on esillä yhdeksän harrastetaiteilijan töitä. Suurin osa teoksista on öljyvärimaalauksia, mutta mukana on myös akryyli- ja akvarellitöitä. Näyttelyssä ei ole yhteistä teemaa, vaan se koostuu monipuolisista aiheista maisemista eläinten kuvaamiseen ja asetelmiin sekä muotokuvasta abstrakteihin teoksiin. Teokset ovat myynnissä.

Näyttelyyn osallistuvat:
Kaisu Hiltunen
Päivi Juka
Pekka Kuula
Auli Oikarinen
Jukka Raitanen
Lauri Tolonen
Pirkko Tumelius
Tuula Tuomi
Erkki Varonen

Lisätietoa