Kempele kokeilee yhteiskäyttöautoa ja sähköpyöriä

ti tammik. 05 15:12:00 2021



Koronaepidemian puhkeaminen vauhditti muutosta työntekemisen tavassa, mutta se vaikutti huomattavasti myös monen liikkumiseen niin työmatkalla kuin työajallakin. Kempeleen kunta näki murroksessa mahdollisuuden ja teki kattavan taustaselvityksen henkilöstönsä työmatkojen ja työpäivien aikaisista liikkumistottumuksista. Tavoitteena on löytää keinoja, jotka kannustavat ja ohjaavat työntekijöitä valitsemaan omaa terveyttä ja ympäristön hyvinvointia paremmin edistäviä kulkutapoja. Kempele haluaa kuulua siihen edelläkävijöiden kuntajoukkoon, joka hakee aktiivisesti tapoja kehittää kestäviä liikkumistapoja. Selvityksen perusteella potentiaaliakin on paljon. Kulkutapakyselyn mukaan 23 % nyt autolla töihin kulkevista Kempeleen kunnan työntekijöistä voisi oman arvionsa mukaan tehdä matkansa oikein hyvin myös kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä.

Juuri kuntaan valmistuneessa viisaan työmatkaliikkumisen suunnitelmassa on konkreettisia toimenpiteitä liittyen henkilöstön työajalla tapahtuvaan työasiamatkustamiseen, omalla ajalla tapahtuvaan kodin ja työpaikan väliseen liikkumiseen ja kestävien kulkutapojen käyttöä estävien tai rajaavien tekijöiden vähentämiseksi. Jo selvityksen laadinnan aikana kunta on laajentanut henkilöstön etätyömahdollisuuksia ja linjannut mm. sähköiset kokoukset/palaverit ensisijaiseksi kokoontumistavaksi.

Työasiamatkustamista lähdetään vuonna 2021 kehittämään kokeilemalla mm. yhteiskäyttöisiä sähköavusteisia pyöriä ja autoja paljon työasiointia tekevien työntekijöiden kulkuvälineenä. Esimerkiksi kotihoidon työntekijät ovat kokeneet auton pysäköintipaikan löytämisen vaikeaksi tietyissä kohteissa. ”Toivomme, että yhteiskäyttöisillä sähköavusteisilla pyörillä voimme helpottaa työasiointia ja tarjota samalla ympäristöystävällisiä ja kustannustehokkaita vaihtoehtoja liikkumiseen”, kunnanjohtaja Tuomas Lohi kertoo.

Kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuuksia kehitetään huomioimalla näihin liittyvät asiat entistä paremmin uusien kiinteistöjen rakentamishankkeissa ja jo olemassa olevien kunnostushankkeissa. Rakenteellisia kehittämisratkaisuja tarvitaan esimerkiksi toimintayksiköiden sosiaalitilojen, pyörien säilytysvarastojen ja autojen latauspaikkojen osalta. Jalankulku- ja pyöräilyväylien kunnossapidossa jatketaan pyöräilyagenttien hyödyntämistä. Tarkoitus on myös tuoda kävelyn ja pyöräilyn hyötyjä esiin erilaisten kampanjoiden ja viestinnän kautta.

Vaikka Kempeleessä kevyenliikenteen olosuhteet ovat pääosin hyvällä tasolla, jatkuvaa kehittämistyötä tarvitaan. Turvallinen ja toimiva ympäristö kannustaa ja aktivoi liikkumaan, mistä hyötyy sekä työntekijä että työnantaja. ”Matalasykkeinen arkiliikunta on tärkeää oman kunnon kehittymiselle ja arjessa jaksamisellekin”, itsekin aktiivisesti ja monipuolisesti liikuntaa harrastava Lohi muistuttaa.


Lisätietoa