Johtoryhmän blogi: varhaiskasvatuksen johtaja tunne- ja turvataitojen kehittämisestä vuonna 2023

pe jouluk. 16 13:00:00 2022

Kansainvälistä lasten oikeuksien viikkoa ja lastenoikeuksien päivää vietettiin marraskuussa Kempeleen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Lasten oikeuksien viikon teemana oli tänä vuonna lapsen oikeus turvallisuuteen. Turvallinen ja kannustava ympäristö onkin kaikkien lasten oikeus. Lapsen oikeus turvalliseen hoitoon, kasvuun ja oppimiseen tulee olla kaikkien kehitysympäristöjen, kuten myös varhaiskasvatuksen perusta. Lapsen kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta on tärkeä osa vahvan itsetunnon kehittymistä sekä keskeinen vuorovaikutuksen laadun kriteeri varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatuksessa pyrimme vahvistamaan lapsen kokemusta siitä, että hän on arvokas ja merkityksellinen. Lapsen kokemus itsestään arvokkaana ja merkityksellisenä yksilönä vahvistaa hänen kykyään ymmärtää omat vahvuudet mutta myös halun tarvittaessa suojella itseään. Aikuisten tehtävänä on nähdä lapsissa heidän vahvuutensa, huomata hyvä lapsessa ja sanoittaa se lapselle. Lasten osalta turvallisuuteen kuuluu myös se, että varhaiskasvatuksessa harjoitellaan tunne- ja turvataitoja. Harjoitellaan ja sitä kautta opitaan, miten muut ympärillä toimivat, millaisia tunteita heillä on, opitaan ilmaisemaan ja säätelemään omia tunteita sekä kohtaamaan myös negatiivisia kokemuksia ja tunteita.

Kysyimme varhaiskasvatuksen huoltajilta tämän syksyn vanhempainilloissa mikä tuo turvaa lapsille varhaiskasvatuksessa ja mitkä asiat lisäisivät heidän mielestään turvallisuutta? Laajalti huoltajien näkemykset kohdistuivat laadukkaaseen vuorovaikutukseen varhaiskasvatuksessa, lasten lämpimään ja välittävään kohtaamiseen, lasten osallisuuteen ja ystävyyssuhteiden vahvistamiseen. Turvallinen syli sekä lapsen kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta koettiin vahvistavan lapsen turvallisuuden tunnetta varhaiskasvatuspäivän aikana.

Useissa huoltajien vastauksissa nousivat esille vuorovaikutustaitojen, kiusaamisen ehkäisyn ja kaveritaitojen tärkeys, mutta myös pysyvän varhaiskasvatushenkilöstön ja turvallisen oppimisympäristön merkitys. Varhaiskasvatushenkilökunnan laadukkaalla vuorovaikutuksella luodaan positiivista ja turvallista ilmapiiriä, jossa lapsella ja henkilöstöllä on hyvä olla ja jossa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Tunne- ja turvataitokasvatus mukailee YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteita. Tunne- ja turvataitojen harjoittelun avulla voidaan vahvistaa lasten myönteisiä tunnekokemuksia, sinnikkyyttä, vahvuuksiensa hyödyntämistä sekä merkityksellisten ihmissuhteiden muodostamista. Kempeleen varhaiskasvatuksessa on tehty tunnetaitokasvatuksen kehittämisessä vaikuttavaa työtä jo usean vuoden ajan. Työtä jatketaan myös osana Unicefin lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Tunne- ja turvataitokasvatuksen vahvistaminen tuleekin olemaan tästä syystä luonteva ja innostava kehittämistyön jatkumo varhaiskasvatuspalveluissa vuoden 2023 aikana.

 

Virpi Uutela
varhaiskasvatuksen johtaja

Lisätietoa