Johtoryhmän blogi: työsuojeluvaltuutettu - Uusi työntekijä uuden äärellä

pe maalisk. 01 10:13:00 2024

Kempeleen kunta rekrytoi vuodessa noin 150 uutta työntekijää. Osa tehtävistä on uusia, osa vapautuneita esimerkiksi eläköitymisten tai muualle työhön hakeutuneiden vuoksi. Se on mittava määrä uusia ihmisiä täydentämään laatuisaa ja aikaansaavaa henkilöstöämme.

Työelämä asettaa työntekijälle monia vaatimuksia ja haasteita. Tärkeimpinä luonnollisesti työtaidot ja motivaatio.  Taitoja voi ja pitää edelleen kehittää, mutta motivaatio on enemmän sisäsyntyistä. On hyvä kysyä itseltä, että miksi teen tätä työtä ja antaako se riittävää henkistä tyydytystä palkan lisäksi. Jos useimmiten on mukava lähteä aamusta töihin, niin silloin työ antaa enemmän kuin ottaa.

Työn hallinnan ja motivaation ohella keskeistä työssä on työntekijän kyky rakentavaan vuorovaikutukseen työyhteisön, asiakkaiden ja sidosryhmien välillä. Toimiva työyhteisö ei koostu työntekijöistä, jotka ovat toistensa klooneja. Erilaiset persoonat rikastuttavat vuorovaikutusta ja tuovat työhön dynaamisuutta, sillä toimintamallit kehittyvät erilaisten näkökulmien ja keskusteluiden synteesinä. Ei voi olla kehittyvää työpaikkaa ilman rakentavaa vuorovaikutusta, mutta se vaatii myös työnantajalta uskallusta kokeilla uutta, nähdä mahdollisuuksia, joihin tarttua ja tukea työntekijöitä uusissa haasteissa.

Uuden työntekijän myötä työyhteisö / -tiimi ja sen koheesio rakentuvat uudelleen. Se hetki, kun astutaan uuteen, on jännittävää ja jopa pelkoja herättävää. On ensiarvoisen tärkeää kohdata uusi työntekijä arvostavasti ja positiivisesti, jotta ihminen tuntee itsensä tervetulleeksi yhteisöön. Aidon kohtaamisen jälkeen keskeistä on riittävä perehdytys. Siihen täytyy löytyä aikaa ja resursseja, jotta itse työssä päästään alkuun ja vauhtiin. Perehdytyksen malleja tuleekin edelleen kehittää ja erityisesti pohtia sitä, miten tuemme työntekijää uran alkuvaiheessa. Mentorointi on osoittautunut erinomaiseksi toimintamalliksi eri yrityksissä ja yhteisöissä. Mentorointi on osaamisen kehittämisen menetelmä, jossa kokeneet (mentorointiin kouluttautuneet) ja aloittelevat työntekijät jakavat kokemuksiaan ja osaamistaan. Sen tavoitteena on tukea työssä oppimista ja työhyvinvointia sekä antaa eväitä erilaisista työn haasteista selviämiseen.

Kempeleen kunta on työnantajakuvaltaan positiivinen ja tänne onkin ollut kohtuullisen helppoa rekrytoida osaavaa henkilöstöä. Positiivinen työnantajakuva vaatii kuitenkin jatkuvaa sparrausta ja kehittämistä, jotta pysymme muiden rinnalla tai vähän edellä. Tehdään tätä(kin) työtä yhdessä.

 

Erkki Eilola
Henkilöstön edustaja johtoryhmässä
Työsuojeluvaltuutettu
Pääluottamusmies, JUKO ry

Lisätietoa