Johtoryhmän blogi: Kunnanjohtajan katsaus vuoteen 2022: Kempele satsaa lapsiin, nuoriin ja elinvoimaan

to marrask. 18 11:22:00 2021

Kohti uutta kuntaa

Vuoden 2022 talousarvio ja -suunnitelma on valmisteltu jälleen haastavissa olosuhteissa. Ilmassa on monta muutospalloa yhtä aikaa, eikä talouden ja toiminnan ankkuroiminen ole yksinkertaista. Perustyötä ja sen suunnittelua haittaa edelleen globaali koronaepidemia, jonka ylläpitämä epätietoisuus tulevasta luo epävarmuutta kaikkialle. Yhteiskuntaa on pyritty avaamaan rokotekattavuuden parantuessa, mutta pandemian synkkä varjo heijastuu silti laajalle.

Vuosi 2022 tulee jäämään historiaan perinteisen laajan kuntaidean viimeisenä toimikautena. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa tammikuussa 2023. Uudistus vaikuttaa vahvasti sosiaali- ja terveystoimen palveluiden kehittämiseen jo vuoden 2022 aikana. Resursseja sitoutuu samaan aikaan uuden hyvinvointialueorganisaation toiminnan valmisteluun ja muutoksen läpiviemiseen sekä jäljellejäävän kunnan toimintojen uudelleenjärjestämiseen. Hyvinvointialueelle tulee siirtymään tukipalvelut huomioiden lähes 250 kunnan työntekijää, joten muutosprosessi on laaja. Haaste on myös taloudellisesti iso, sillä kunnan budjetti supistuu puoleen. Kiinteistömassasta hyvinvointialueelle vuokrattavaksi siirtyy noin 12 500 m², suurimpina yksittäisinä kohteina terveyskeskus, paloasema ja toimintakeskus Zytyke. Kyse on noin puolentoista miljoonan euron vuokrapotista.

Kempele-sopimus päivitetään

Kempele valmistautuu hyvinvointiuudistuksen jälkeiseen aikaan päivittämällä kevään 2022 aikana kuntastrategian, Kempele-sopimuksen, vastaamaan uutta kuntaideaa. Tavoitteena on edelleen ajantasaistaa, yksinkertaistaa ja terävöittää kunnan toiminnan päämääriä, tavoitteita ja mittareita, ja varmistaa, että uusi Kempele -sopimus on jokaiselle kunnassa toimivalle selkeä, ymmärrettävä ja arjen toimintaa ohjaava työkalu. Talousarvio 2022 on laadittu vielä voimassa olevan Kempele-sopimuksen pohjalle.

Niin nykyisessä kuin valmisteltavassa uudessakin Kempele-sopimuksessa kaikki lähtee siitä, että Kempele pitää toimintansa kannalta kriittiset langat omissa käsissään. Toisin sanoen kunta säilyttää myös tulevaisuudessa ydintoiminnoissaan taloudellisen ja toiminnallisen itsenäisyytensä. Tältä pohjalta Kempele antaa myös palvelulupauksensa: asukkaille turvallisen ympäristön elää ja toteuttaa unelmiaan, yrityksilleen otollisen maaperän kasvaa ja kehittyä. Palvelulupausta siirretään käytäntöön vuosittaisilla talousarviotoimenpiteillä. Se millä tahdilla asioissa edetään, sopeutetaan vastaamaan toimintaympäristön muutoksia, käytettävissä olevia henkilöresursseja ja taloudellisia reunaehtoja.

Talouden ennustaminen haastavaa

Kuntakenttä on elänyt vuosia taloudellisessa turbulenssissa. Valtion anteliaat koronatuet ovat vahvistaneet kuntien taloudellista tuloskuntoa vuosina 2020 ja 2021. Epidemian jatkuessa koronakorvauksia lienee odotettavissa edelleen vuoden 2022 aikanakin. Vuonna 2023 käynnistyvät hyvinvointialueet ja vuonna 2024 toteutettava työllistämispalvelujen järjestämistavan kokonaisuudistus kääntävät puolestaan kuntien meno- ja tulovirtoja uuteen asentoon. Näiden laajojen uudistusten toiminnallisia ja etenkin taloudellisia kokonaisvaikutuksia on vaikea ennakoida, mikä tekee tulevaisuuden ennustamisesta poikkeuksellisen haastavaa.

Epävarmuuden hetkellä on viisasta olla maltillinen ja harkitseva. Selvää on, että kustannuksilla on tulevaisuudessakin taipumusta kasvaa tuloja voimakkaammin, etenkin kasvukunnissa. Epävarmaan talouskehitykseen parasta vastalääkettä on huolellinen ja fiksu taloudenpito. Väestökasvun mukanaan tuoma palvelujen kysynnän kasvu ja isot investointitarpeet pitävät huolen siitä, ettei Kempeleellä ole jatkossakaan kassassa ylimääräistä. Päinvastoin kunnan taloudellisesti kestävän pohjan rakentaminen vaatii resurssiviisautta, kulumalttia ja tulopohjan vahvistamista. Tämä työ on vaativaa ja epäkiitollistakin, ja edellyttää siksikin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden saumatonta yhteispeliä.

Kempele satsaa lapsiin ja nuoriin

Talousarvion 2022 valmistelu pohjaa prosessien laatimaan tilinpäätösennusteeseen vuonna 2021. Tavoitteena on ollut laatia mahdollisimman realistinen budjetti, ja luoda näin samalla yksiköille edellytykset pysyä annetussa talousarviossa vuoden aikana. Tulosta ei ole runnottu pakolla kauniimmaksi, vaan se on laadintahetken paras arvio tulevan vuoden taloudesta ja kehityksestä. Mutta kuten niin usein, tälläkin kertaa on kamppailtu lähes rajattoman resurssikysynnän ja rajallisten resurssien ristipaineessa. Priorisointia on ollut pakko tehdä. Niukkuudesta huolimatta tilikauden tulos vuonna 2022 painuu lähes miljoona euroa pakkaselle. Kunnan lainakanta kasvaa vajaat 150 euroa asukasta kohden (4,2 miljoonaa euroa).

Talousarvioesityksessä toimintakulut kasvavat 5,4% (netto 5,6%). Kunta satsaa merkittävästi henkilöstöön, sillä talousarvioesitys sisältää kaikkiaan 19 kokonaan uutta virkaa/toimea. Pääosa näistä tehtävistä sijoittuu varhaiskasvatuspalveluihin. Juurisyy varhaiskasvatuspalvelujen resurssipaineisiin on kehittyvässä lainsäädännössä, lasten päivähoidon kysynnän kasvussa ja tiukkenevissa henkilöstömitoituksissa. Entistä useampi ja aikaisempaa nuorempi lapsi on päivähoidon piirissä. Laadukas ja riittävästi resurssoitu varhaiskasvatus on tärkeää ennaltaehkäisevää työtä ja luo edellytyksiä varhaiseen tukeen yksittäisten lasten haasteellisissa tilanteissa. Mitä varhaisemmin ongelmat havaitaan, sitä paremmin niihin kyetään puuttumaan. Pitkällä aikavälillä resurssiviisautta on satsata ennaltaehkäiseviin palveluihin ja toimintoihin. Kaiken kaikkiaan talousarviossa 2022 panostetaan opetus- ja varhaiskasvatuspalveluihin reilut 3,1 miljoonaa euroa.

Myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin lisätään merkittävästi uutta rahaa, vaikkei varsinaisia toiminnallisia uusia satsauksia edessä olevan hyvinvointialueuudistuksen vuoksi talousarvioon sisällykään. Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintakulut kasvavat noin 2,3 miljoonaa euroa, josta terveyspalvelujen osuus on 1,4 miljoona euroa ja sosiaalipalvelujen osuus noin 700 000 euroa. Valinnanvapaus on tuonut Kempeleen terveyskeskukseen reilut 1 000 ulkopaikkakuntalaista asiakkuutta, minkä lisäksi osin koronankin vaikutuksesta eri palvelut ovat tiukilla. Sosiaalipalveluissa kasvu suuntautuu erityisesti ostopalveluihin, joilla pyritään vastaamaan haastaviin yksilöiden ja perheiden tilanteisiin.

Investoinnit vahvistavat elinvoimaa ja kasvua

Kempeleen kasvun ennakoidaan jatkuvan edelleen hyvänä. Vuoden 2022 asuintontteihin kohdistui historiallisen suurta kysyntää. Tarjouskilpailussa olleiden tonttien hinnat nousivat korkeiksi ja arvonnalla jaettuja tontteja tavoitteli peräti 392 eri hakijaa. Vilkas tonttimyynti indikoi jälleen reipasta rakentamisen vuotta. Väestökasvu jatkuu ja työllisyystilanteenkin arvioidaan edelleen kohenevan. Tämä kaikki vaikuttaa osaltaan siihen, että toimintakulujen kasvun rinnalla myös kunnan tulovirrat vahvistuvat. Verotulojen arvioidaan kasvavan 2,9 prosenttia ja valtionosuuksien 8,8 prosenttia. Kunnan tuloveroprosentti säilyy ennallaan 20,5:ssä, mutta vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroon tehdään maltillinen nosto lähemmäs alueen ja maakunnan keskitasoa (0,50). Maanmyynnin (asuin- ja yritystontit) arvioidaan toteutuvan jonkin verran kuluvaa vuotta paremmin. Erityisesti odotukset kohdistuvat Zatelliitin yritysalueeseen.

Kempele on vetänyt investointitahdissa happea pari vuotta. Vuoden 2022 investoinnit kohdistuvat rakentamisen sijaan pääosin kasvun edellytysten luomiseen. Maanhankintaan, kiinteistöihin, alueinfran rakentamiseen ja erilaisiin laitteisiin sekä kalusteisiin käytetään bruttona noin 10,3 miljoonaa euroa (netto 6,1 miljoonaa euroa). Kuvaavaa on, että leijonan osa investoinneista kohdentuu uusien asuin- ja yritysalueiden perusinfan rakentamiseen. Vuonna 2022 lähtee liikkeelle myös kunnan historian suurin yksittäinen rakennuskohde, Kirkonkylätalo. Lisäksi kuntakeskukseen rakentuvaa Kempele-talohanketta viedään eteenpäin. Tavoite on saada aikaan hybridiratkaisu, jossa kunnan hallinnollisten toimintojen lisäksi huomioidaan kuntalaisten, kolmannen sektorin toimijoiden ja yrittäjien tarpeita. Köykkyrin alueelle rakennetaan huoltorakennus yleisövessoineen ja latu- ja ulkoilureitistöä kehitetään palvelemaan entistä paremmin harraste- ja kilpailutoimintaa.

Rohkea edelläkävijä – turvallinen kasvukunta

Talousarvio 2022 vahvistaa kunnan peruspalveluja. Panostukset lapsiin ja nuoriin, terveisiin ja turvallisiin tiloihin, kasvun edellytyksiin sekä viihtyisään ympäristöön vahvistavat Kempeleen menestystarinan jatkumista myös tulevaisuudessa. Kempele-sopimuksen päivittämien ja laajan hyvinvointikertomuksen uudistaminen tähtäävät koko kunnan voimavarojen tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Yhdessä ja laadulla eri toimijoiden kanssa tuotettujen palvelujen avulla saamme vaikuttavuutta, joka tukee niin kuntalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta, yhteisöllisyyttä, aktiivista kuntalaisuutta kuin yritysten toimintaedellytyksiä.

Tulevaisuuteen voidaan suunnata luottavaisesti. Menestyvän Kempeleen perusta on tukevasti paikallaan. Kempele on noussut Suomen vetovoimaisimpien kuntien joukkoon, väestökasvultaan valtakunnan kärkikastiin. Uusia yrityksiä perustetaan tasaiseen tahtiin ja kunnan työpaikkaomavaraisuus on noussut kohisemalla. Kehittämistyötä tehdään perustoiminnoissa laajasti ja tulevia palvelu- ja elinvoimainvestointeja edistetään päättäväisesti. Zeniitin matkailu- ja virkistysalueen perusinfran rakentamiseen satsataan, ja odottaa sopii, että alueelle saadaan ensimmäiset investointipäätökset jo vuoden 2022 aikana. Elinvoimaa tihkuva Kempele houkuttelee myös sijoittajia ja rakentajia. Yksityiset toimijat tekevät kuntaan jatkuvasti isoja elinvoimaa vahvistavia ja työpaikkoja lisääviä investointeja.

Kiitän uusia valtuutettuja, konsernijohtoa ja henkilöstöä vahvasta sitoutumisesta itsenäisen Kempeleen asioiden hoitoon. Talousarvion valmistelu on edennyt jälleen hyvässä yhteistyön hengessä. Tulevan suunnittelu ja kasvun hallitseminen ei ole aina helppoa. Haasteiden keskellä koetellaan keskinäistä luottamusta, kykyä yhteistyöhön ja uskoa tulevaisuuteen. Ja tätä kaikkea Kempeleestä onneksi löytyy, ja on aina löytynyt.

 

Tuomas Lohi
Kunnanjohtaja

Lisätietoa