Johtoryhmän blogi: kunnanjohtaja - Onnellisten Kempele suuntaa innolla uuteen vuoteen

pe tammik. 05 12:40:00 2024

Vuosi 2024 on käynnistynyt rapsakassa pakkassäässä. Kempeleessäkin on värjötelty pitkästi yli kolmenkymmenen asteen lukemissa. Kylmään on kuitenkin totuttu ja varauduttu, eikä se ole isommin ihmisten päivärytmiä sekoittanut. Kuten aina aiemminkin, vuoden vaihteen lomapäivät alkavat olla ohi ja normaali arki lähtee jälleen soljumaan eteenpäin.

Uuteen vuoteen lähdetään ilmanalassa, joka on sakeana kysymysmerkkejä, epävarmuutta ja alavireisyyttä. Vaikka tämä kaikki koskettaa myös Kempelettä ja kempeleläisiä, alkavaan vuoteen astellaan reippain mielin. Päätä ei kummene työntää pensaaseen. Asenne ratkaisee paljon, ja se kannattaa säilyttää toiveikkaana, kuten presidentti Sauli Niinistökin uudenvuoden puheessaan muistutti: ”raskaimmatkin pilvet haihtuvat – kyllä tämä tästä selkiintyy”.

Kempeleläisiä on uuden vuoden kynnyksellä noin 19 500, ja he ovat Tilastokeskuksen arvion mukaan keskimäärin hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Jopa enemmänkin, sillä Ilta-Sanomat julkaisi jouluaattona uutisartikkelin, jonka mukaan Kempele on ”superonnellinen kunta”, asemoituen vertailussa manner-Suomen 309 kunnan joukossa sijalle 11. Keskivertokempeleläinen syö vajaan kilon perunoita, reilun kilon tuoreita vihanneksia ja puolitoista kiloa lihaa viikossa. Kahvia kuluu samassa ajassa 21 kuppia, siis kolme kuppia päivässä, ja maitoa pari litraa viikossa. Ja kun kempeleläinen urheilee, lajivalikoimassa ovat todennäköisimmin kävely, lihaskuntotreeni tai erilaiset pallopelit. Olympiavoittaja Pertti Sankilammen ja kunnanjohtajan lanseeraamaan 40 tunnin hiihtohaasteeseenkin on ilmoittautunut jo 400 kuntalaista, ja lisää mahtuu.

Kempeleläisten keski-ikä on noin 38 vuotta. Lähes joka neljäs kuntalainen on alle 15-vuotias, ja joka kuudes on täyttänyt 65 vuotta. Noin 80 prosentilla väestöstä on perusasteen jälkeinen tutkinto. Vajaat 30 % vakituisesti Kempeleessä asuvista on myös syntynyt Kempeleessä. Väestöpohjasta vaihtuu muuttoliikkeen myötä vuosittain 5-10 %. Ruotsinkielisten osuus kempeleläisisistä on 0,2 % ja ulkomaankansalaisten osuus 0,8 %. Kempeleessä on kaikkiaan noin 7 900 asuntokuntaa, joista noin 1 500 (19 %) vuokra-asuntoja. Avioliittoon vihitään vuosittain noin sata paria, avioeroja kirjataan noin puolet vähemmän. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevista yli puolella on lapsia. Kempeleläisvauvoja syntyy noin 230 ja ajasta iäisyyteen siirtyy noin 100 kempeleläistä vuosittain. Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu 78 % kuntalaisista.

Aluekehittämisen konsulttiyhtiö MDI:n tuore kuntien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa kuvaava EVP-indeksi osoittaa, että Kempeleessä on ytyä. Kunta sijoittuu tässä rankingissa yhdessä Oulun kanssa ylimpään viidennekseen, ja alle 20 000 asukkaan kuntien vertailussa toiseksi heti Kauniaisen jälkeen. Samankaltaiseen lopputulemaan päätyi hieman aiemmin syksyllä myös konsulttitoimisto WSP Finland, joka noteerasi Kempeleen sijalle 9. maakuntien ja suurten kaupunkiseutujen elinvoimaisuutta ja kykyä sopeutua tulevaisuuteen koskevassa vertailussa.

Kempele on tilastotarkastelussa tyypillinen ison keskuskaupungin kupeessa sijaitseva kasvukunta: sekoitus kaupunkimaista elinvoimaa ja raikkautta yhdistettynä ripaukseen maaseutumaista elämäntapaa ja arvostuksia. Siinä, missä nuoret hakeutuvat reunamilta keskuksiin kaupungin sykkeeseen ja jatko-opintoihin, keskuskaupunkien kauluskunnat imevät koulutettuja työikäisiä, nuoria perheitä ja eläkeläisiä väljemmille tonteille, omistusasuntoihin hyvien liikenneyhteyksien varrelle ja toimivien palvelujen äärelle. Väestön vaihtuvuus onkin vuosittain suurta, mikä haastaa paitsi palvelutuotantoa myös juurtumista asuinkuntaan.

Tutkimusten mukaan keskivertosuomalainen lukeutuu maailman onnellisimpiin ihmisiin. Ei liene pahasti liioiteltua todeta, että keskivertokempeleläinen lukeutuu myös maan tyytyväisimpiin kuntalaisiin. ”Superonnellinen Kempele”, kuten Ilta-Sanomat kirjoitti, voikin suunnata uuteen vuoteen kaikesta epävarmuudesta huolimatta paitsi innolla myös rohkeasti ja turvallisin mielin. Kyllä tämä tästä selkiintyy.

                                                                                                                                                                            

Tuomas Lohi
Kunnanjohtaja, FT

Lisätietoa