Johtoryhmän blogi: kunnanjohtaja - Krooninen sotedilemma

ke lokak. 23 12:00:00 2024

Vuoden 2023 alussa, kesken koronakatastrofin, toimeenpannun historiallisen hyvinvointialueuudistuksen ensiaskeleet ovat olleet vaivalloisia. Tukea, mihin nojata, ei ole juuri ollut. Kritiikkiä on satanut niin oikealta, keskeltä kuin vasemmaltakin. Erilaisten intressien ristiveto on ollut tuimaa.

Lehtiotsikot ovat revitelleet eri puolella Suomea ilmenevillä yksittäisillä epäkohdilla, somepalstoja ovat täyttäneet toinen toistaan ärhäkämmät asiantuntija- ja kansalaiskannanotot, ministeriöt ovat ahdistaneet alueita kireillä aikatauluillaan ja rajuilla talousvaateillaan, ja kunnat ovat ääneen vaikeroineet heikkenevien tai kokonaan katoavien palvelujen sekä tyhjenevien sote-kiinteistöjensä perään. Kempeleläisetkään eivät ole olleet tyytyväisiä uudistuksen ensivaikutuksiin, kuntalaiset eivät säästelleet sanan säilää uusimmassa asukastyytyväisyyskyselyssä sote-palveluja arvioitaessa. Valonpisarat, joita niitäkin kiistatta on, ovat jääneet valtoimenaan pauhaavan kritiikkimyrskyn pilviin.

Yli kahdensadan sote-organisaation tiivistäminen 21:een kaikkine oheistoimintoineen ottaa aikansa. Epäkohtia on, virheitä tapahtuu ja korjausliikkeitä tarvitaan. Juuri niiden kimpussa jokainen hyvinvointialue poliittisine- ja viranhaltijajohtoineen uutterasti töitä paiskiikin. Toisena toimintavuotena tämän historiallisen suuren uudistuksen onnistumista on jokseenkin tarpeetonta yrittääkään arvioida. Työ on vasta alussa. Vaikka palveluihin ja organisaatioihin kohdistuva kritiikki on toisinaan perusteltua, sote-ongelmien isot juurisyyt ovat pääosin muualla.

Suomen väestö ikääntyy maailmanennätysvauhtia, julkinen talous on rajusti alijäämäinen ja akuutti työvoima- ja osaajapula pitävät hoitohuoneita ja leikkaussaleja tyhjillään. Palvelujen kysyntä kasvaa samaan aikaan, kun rahasta ja tekijöistä on huutava pula. Teknologiaan ja tekoälyyn ladataan paljon odotuksia, eikä suotta. Ne ovat kiistatta tärkeä osa ratkaisua ja palvelutuotannon tehostamista jatkossa. Kustannuspainetta nekään tuskin helpottavat, sillä äly ja teknologiakin maksavat, kuten alati kehittyvät lääkkeet ja entistä pidemmälle edistyvät hoitomuodotkin. Samaa painetta lisäävät myös vaikkapa vaateet hoitohenkilöstön palkkakuopan tasaamisesta tai verovaroin kustannettavien subjektiivisten oikeuksien laventamisesta.

Kun julkista keskustelua hyvinvointialueiden ympärillä seuraa, ja uudistuksen valmistelua reilun vuosikymmenen on läheltä seurannut, ei voi välttyä kysymykseltä, mihin kaikki ne ongelmat, jotka vanhassa järjestelmässä tunnistettiin, ja joiden vuoksi uudistusta pidettiin välttämättömänä, ovat unohtuneet? Ennen kaikki oli paremmin, vai oliko? Hyvinvointialueuudistusta valmisteltiin pitkään ja hartaasti, maan parhaiden asiantuntijoiden johdolla ja kaikenväristen hallituskoalitioiden ohjaamana. Ja silti kaikki ratkaistiin lopulta väärin, vai ratkaistiinko? No, aika näyttää. Pää oli joka tapauksessa tullut tai tulossa vetävän käteen edellisessäkin järjestämismallissa: kuntien rahat olivat loppu ja alueelliset erot sotepalvelujen saatavuudessa olivat revenneet jo monin paikoin kestämättömiksi.

Uudistuksen yhtenä välttämättömimmistä ja kiireellisimmistä toimista pidettiin yleisesti leveämpien hartioiden kasaamista sotetaakan kantamiseksi. Nyt sellaiset on. Näinä ja tulevina vuosina tarvitaan rohkeutta, kykyä ja malttia kehittää ja uudistua näiden hartioiden voimin. Se vaatii päättäjiltä ja valmistelijoilta lujaa tahtoa, paksua nahkaa ja kaukonäköisyyttä - aivan kuten muutos- ja uudistustilanteet yleensä vaativat. Kipeiltäkään päätöksiltä ei voi välttyä, ne on vain tehtävä.

Sote-ongelma on kroonistunut Suomessa tulehdukseksi, jonka tervehdyttäminen vaatii kaiken muun lisäksi myös politiikkatoimia ja välttämättömän priorisointia. Kuka kysyy, ja missä ja milloin, että mihin kaikkeen meillä on julkisilla varoilla varaa? Lähtötilanne ei ole häävi, kun kansakunnan talouden tilaa kuvaavia graafeja ja trendejä katsoo. Näyttää vahvasti siltä, että elämme nyt yli varojen – ja olemme jo tovin eläneetkin. Julkisessa keskustelussa olisi paikallaan käyttää kaikki tarmo ratkaisujen etsimiseen ja vaativaa uudistusta toimeenpanevien viranhaltijoiden ja päättäjien tukemiseen sattumanvaraisen sättimisen ja väsymättömän vianetsinnän sijaan.

Sotedilemma on kompleksinen ja kokonaisuuden hahmottaminen vaikeaa, mutta uudistukset kätkevät aina myös kasan mahdollisuuksia. Kykenemmekö näkemään ja hyödyntämään ne? Kyllä, jos vain yhdessä tahdomme. Asenne ratkaisee, tässäkin.

Tuomas Lohi
Kunnanjohtaja