Johtoryhmän blogi: henkilöstön edustaja - digipalveluiden toimintavarmuudesta ja kehittämisestä

ke 21. syyskuuta 2022 12.45.00

Ihmisten mielikuvat Kempeleestä ovat pääsääntöisesti positiivisia. Kuntamme mielletään dynaamiseksi, nykyaikaiseksi, yrittäjämyönteiseksi ja palveluiltaan hyväksi. Täällä yli 20 vuotta asuneena ja kunnan palveluksessa työskennelleenä mielikuvat ovat mielestäni linjassa todellisuuden kanssa. Kuntahan on palvelukokonaisuus, joka tuo hyvinvointia ja palvelua asukkaiden arkeen ja joskus jopa juhlaan. Kempeleen palvelut ovat pääosin kunnossa, mutta asukasmäärän rivakka kasvu tuo palvelupakettiin omat haasteensa.

Kun kuntalainen tarvitsee kunnan palveluita - olivat ne sitten varhaiskasvatuksen, koulun, liikuntapalveluiden yms. tarjonnasta - hän kohtaa ihmisen, joka on kunnan palveluksessa oleva työntekijä/viranhaltija. Nykypäivää on myös se, että kuntalainen ”kohtaa” digitaalisen palvelualustan. Tämä kohtaaminen on keskeinen osa syntyvää mielikuvaa ja kokemusta sinänsä abstraktista asiasta nimeltään kunta. Tämän vuoksi ei ole yhdentekevää, millaisen kokemuksen kuntalainen kohtaamisesta saa – oli sitten kyse digipalvelusta tai oikean ihmisen kohtaamisesta. Molempiin palveluihin tulee panostaa ja molempia tulee kehittää. Monella sektorilla jo olemassa oleva tai uhkaava henkilöstöpula edellyttää digitalisaatiota, jotta vähenevät henkilöstöresurssit voidaan keskittää varsinaiseen toimintaan. Siksi onkin välttämätöntä, että tulevaisuudessa palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisille alustoille. Digitaalisen palvelun tulee olla selkeää, helppokäyttöistä ja toimintavarmaa. Mikään ei turhauta (lue raivostuta) ihmistä enempää kuin toimimaton portaali tai muu digipalvelu.

Mielenkiinnolla seuraan tulevan hyvinvointialueen ratkaisuja digitalisaation kehittämisessä. On haastavaa pitää palvelutasoa hyvänä ja laadukkaana koko laajan Pohjois-Pohjanmaan alueella ilman, että käytämme kaikkia mahdollisia keinoja palvelutuotannossa. Edelleenkin tulee olla tarjolla myös henkilökohtaisen palvelun mahdollisuus, jos ihminen ei syystä tai toisesta kykene digitaaliseen asiointiin. Olisikin suotavaa, että digitaalisessa palvelutuotannossa olisimme kuntana rohkeasti mukana kehittämisen etulinjassa. Uusia tuulet, ajatukset ja näkemykset ovat digidigitervetulleita!

Kempele, rohkea edelläkävijä - myös digitaalisesti.

Erkki Eilola
Henkilöstön edustaja
Työsuojeluvaltuutettu
Pääluottamusmies, JUKO ry

Lisätietoa