Johtoryhmän blogi: hallintojohtaja kertoo kuinka voit vaikuttaa Kempeleen asioihin

pe maalisk. 04 12:50:00 2022

Kuinka voin itse vaikuttaa suoraan Kempeleen asioihin?

Kempeleen kunnassa on 39 valtuutettua, jotka päättävät Kempeleen asioista. Valtuutetut valitaan kuntavaaleissa, joissa jokaisella kuntalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta, on äänioikeus. Kunnan asioihin vaikuttaminen ei kuitenkaan rajoitu kuntavaaleissa äänestämiseen. On muitakin keinoja vaikuttaa yhteisiin asioihin ja saattaa ideoita käsiteltäväksi. Nämä keinot ovat lakisääteisiä oikeuksia ja ne ovat usein välittömämpiä ja nopeampia kanavia saada asioita käsittelyyn, mutta ne edellyttävät omaa aktiivisuutta. Alla kerron, miten jokainen kuntalainen voi vaikuttaa Kempeleen asioihin.

Kempele järjestää toistuvasti kyselyjä ja kuulemisia, koska kuntalaisten mielipide kiinnostaa. Kertomalla mielipiteesi olet mukana vaikuttamassa Kempeleen kehitykseen. Jos katuvalaistusta tai hidastetöyssyjä täytyy lisätä, asian esiin nostaminen on ensimmäinen askel puutteen korjaamisessa. Eikö kunnan internetsivuilta löydy oleellista tietoa, jota kaipaat? Asia lisätään näkyville mahdollisimman nopeasti, jos kerrot havaitsemastasi puutteesta. Kuntalaisten mielipiteet ja tarpeet ohjaavat päätöksentekoa ja palveluiden järjestämistä, joten kertomalla mielipiteesi voit vaikuttaa päätöksentekoon. Palautetta voi aina antaa ilman kyselyäkin. Palautetta pääset antamaan täältä: https://www.kempele.fi/palaute.html.

Entä jos sinulla on hyvä idea, mutta kyselyt ja kuulemiset eivät koske juuri sinun ideasi aihepiiriä tai kyselyä tai kuulemista ei ole auki? Sinulla on lakisääteinen oikeus tehdä kuntalaisaloite. Myös yritys, säätiö tai yhdistys, joka toimii Kempeleessä, voi tehdä kuntalaisaloitteen. Kuntalaisaloitteessa voit esittää ideasi ja selittää, miksi ja miten se kannattaisi toteuttaa. Sinulla on oikeus saada aloitteesi käsitellyksi ja saada tieto toimenpiteistä, joihin aloitteen vuoksi on Kempeleessä ryhdytty. Kuntalaisaloite on suorin tapa vaikuttaa kunnan asioihin. Aloitteen voit tehdä täällä: https://www.kempele.fi/kunta-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/kuntalaisaloite.html.

Harvinaisempi, mutta ei täysin tuntematon suoravaikuttamisen keino on kunnallinen kansanäänestys. Kunnanvaltuusto voi päättää, että jossakin asiassa järjestetään neuvoa-antava kansanäänestys. Kempele on rohkea edelläkävijä, sillä Kempeleessä äänestettiin kansanäänestyksellä vuonna 2018 siitä, pitäisikö Kempeleen säilyä kuntana vai muuttua kaupungiksi. Tuolloin 6956 kuntalaista antoi äänensä kansanäänestyksessä. 64.2 % oli sitä mieltä, että Kempeleen tulee säilyä kuntana ja 35,6 % sitä mieltä, että Kempele vaihtaisi nimensä kaupungiksi. Äänestysprosentti oli 53,3 %, mikä on korkea luku kansanäänestyksessä. Kuntalaiset kertoivat mielipiteensä, ja Kempele säilyi kuntana.

Oletko muuten kuullut, että Kempeleessä otetaan käyttöön osallistuva budjetointi? Tämä hieman kapulakielinen käsite tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että minä voin ehdottaa uutta kohdetta, johon kunta käyttäisi osan vuoden 2022 rahoistaan. Kaikki kuntalaiset saavat äänestää omasta mielestään parasta kohdetta rahalle, ja eniten ääniä saanut ehdotus toteutetaan. Seuraa kunnan tiedotusta, niin kuulet, koska voit jättää oman ehdotuksesi sekä milloin pääset äänestämään mielestäsi parhaasta ehdotuksesta!

Viimeinen, mutta ei vähäisin vaikuttamiskanava: ole yhteydessä valtuutettuun tai kunnanhallituksen jäseneen. Valtuutetut ja hallituksen jäsenet ovat varsin hyviä kuuntelijoita ja vievät mielellään asiaasi eteenpäin päätöksenteossa, jos vain uskallat kertoa heille, mitä yhteisille asioillemme kuuluu.

Lisätietoa vaikuttamisesta löydät osoitteesta https://www.kempele.fi/kunta-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta.html.

 
Toni Saranpää
hallintojohtaja

 

Lisätietoa