Iloa ulkoleikeistä ja liikkumisesta

to helmik. 03 14:07:00 2022



Olemme saaneet nauttia talvisista keleistä lumisateineen ja pakkasineen. Toivottavasti näin jatkuu vielä useamman viikon, sillä valon lisääntyessä ulkoleikit houkuttelevat lapsia ja aikuisia ulos. Kempeleen kunnan ylläpitämiä leikkipuistoja käytetään ympäri vuoden. Hienoa, että lähes kaikki puistot ovat päivittäisessä käytössä!



Kunnallistekniikan puistojen työntekijöiden työnkuvaan kuuluu talvikunnossapito leikkipuistoissa. Leikkipuistojen liittymien ja puistokäytävien lumityöt hoidetaan koneellisesti ja lisäksi leikkivälineitä puhdistetaan mahdollisuuksien mukaan lumesta. Kunnossapidostamme huolimatta pinnat ja tasot voivat olla talvella liukkaita ja kovia. Lumen johdosta turvamitoitukset voivat olla alimitoitettuja ja esim. leikkivälineiden päälle kiipeäminen onnistuu muualtakin kuin turvallisen porrasnousun kautta. Tämän ovatkin monet talvikäyttäjät huomanneet pienten puistokäyttäjien kohdalla.



Odottelemme vielä lisää lunta, jotta voisimme tehdä moottorikelkalla lyhyitä tallattuja polkuja. Polkuja tehdään Rytitien ja Paiturin leikkipuistoon. Tallattu polku kovettuessaan on helppokulkuinen pienemmillekin ulkoilijoille.

Pyöräteiden varsille on asennettu viime vuosien aikana penkkejä, joissa voi pitää pienen levähdystauon myös talvisin. Penkkejä on keskustan alueella, Baanan varrella ja Honkasessa yhteensä n. 20 kpl. Penkkien lumityöt kuuluvat myös puisto-osaston työntekijöiden työhön. Penkkien talvikunnossapidossa huomioidaan vanhempien käyttäjien osuus ja siksi aurauspolanteet poistetaan mahdollisimman tarkasti ja hiekoitusta tehdään tarvittaessa.

Talvikunnossapidettävät puistot Kempeleen kunnan alueella: www.kempele.fi/leikkipuistot

Lisätietoa