Kunta ja hallinto

Kempele on reilun 18 000 asukkaan voimakkaasti kehittyvä kunta Oulun seudulla. Kunnan visio on Rohkea edelläkävijä – turvallinen kasvukunta.
Kempele on Suomen nopeimmin kasvavia kuntia: tammi-syyskuussa 2018 Kempeleen väkiluku kasvoi suhteellisesti eniten Suomen kunnista.
Sloganimme on Hyvä kasvaa Kempeleessä. Kunnan peruspalvelut ovat kunnossa: terveyskeskus, päiväkodit ja koulut eri asuinalueilla takaavat sen, että kaikki löytyy varmasti ja läheltä. Kunnassa sijaitsee myös ammattioppilaitos.
Kempele-sopimus
Valtuuston hyväksymä kuntastrategia eli Kempele-sopimus ohjaa kunnan toimintaa.
Stretegian päämäärien mukaisesti Kempeleen tavoitteena on olla:
- Kestävästi kasvava
- Hyvinvoiva ja aktivoiva
- Kasvua ja oppimista tukeva
- Vakaa ja palveleva
Linkki sopimukseen: Kempele-sopimus (pdf)
Hallituksen suositukset etätyöhön ja yleisötilaisuuksiin 15.10.
16.10.2020
Hallitus linjasi neuvottelussaan 15. lokakuuta valtakunnallisista alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kempeleen kunta seuraa epidemiatilanteen etenemistä, ja soveltaa hallituksen suosituksia alueellisesti sen mukaan, miten koronaepidemiatilanne kehittyy.
Lue lisääKohti hiilineutraalia kaupunkiseutua – valtio ja Oulun kaupunkiseutu ovat sopineet MAL-sopimuksen
08.10.2020
Lue lisää