RKL Poukkula Oy rakentaa Zatelliittiin

ma lokak. 24 18:15:00 2022

RKL Poukkula Oy rakentaa uudet toimitilat Kempeleen Zatelliittiin. Uusien tilojen on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2023.


RKL Poukkula Oy on vuodesta 1997 lähtien toiminut rakennusalan yritys, joka rakentaa tuotanto- ja toimitiloja ympäri Suomen. Yrityksen juuret ovat Raahessa, maatilarakentamisen parissa – luottamuksellisen toimintansa ja tiiviiden asiakassuhteiden ansiosta yritys on kasvanut vuosien saatossa ja rakentaa nykyään vuosittain liki 10 toimitilaa eri alojen yrityksille.


RKL Poukkulan tavoitteena on jatkaa yrityksen kehittämistä, ja uudet toimitilat nähtiin olennaisena osana tätä polkua. Henkilökunnasta merkittävä osa asuu Raahe – Kempele -Oulu -akselilla, joten Kempeleen keskeinen sijainti näyttäytyi houkuttelevana vaihtoehtona.


”Voimatien tontti on loistavasti saavutettavalla ja näkyvällä paikalla. Se on myös sijainniltaan sopiva henkilökuntamme liikkumista ajatellen. Tontti on kustannuksiltaan järkevä ja rakennuttamiseen liittyvät prosessit ovat hiottu kunnassa tehokkaiksi. Tästä iso kiitos Kempeleen kunnalle. Kunnan toiminnasta selkeästi huomaa, että Kempeleessä aidosti tehdään töitä erittäin houkuttelevan ympäristön luomiselle yrityksille. Kohde on myös ensimmäinen omaperustainen hankkeemme, jonka myötä tavoitteemme on laajeta myös tällä saralla”, kommentoi yrityksen sijoittumispäätöstä liiketoimintajohtaja Paolo Pisano.

Kuva: tontin sijainti kaavakartalla.


Uuden toimitilan koko tulee olemaan kaikkiaan noin 1500 m2, mistä toimiston osuus on noin 400 m2. RKL Poukkula ottaa omaan käyttöönsä rakennuksesta noin 500 m2. Poukkulan lisäksi uudisrakennukseen muuttaa Pajala Pohjois-Suomi Oy, joka on asuinrakentamisen ammattilainen. Yrityksellä on tällä hetkellä käynnissä kerrostalohankkeet Oulun keskustaan, Metsokankaalle, sekä Pateniemenrantaan. Lisäksi ennakkomarkkinoinnissa on upea rivitalokohde merelliseen Pateniemenrannan ympäristöön, jossa vielä vapaita huoneistoja nopeimmille.


RKL Poukkula ja Pajala tuovat uudisrakennukseen alkuvaiheessa yhteensä noin 30 uutta työpaikkaa, ja yritysten tarkoituksena on lähitulevaisuudessa rekrytoida vähintään 10 uutta alan ammattilaista. Näiden yritysten lisäksi talossa on tällä hetkellä vapaana vuokrattavaksi vielä 580 m2 korkeaa (5,5m) hallitilaa, jota on mahdollista muokata myös toimistotarpeisiin.


Rakentajan tavoitteena on tehdä laadukkaat toimitilat, jotka istuvat mahdollisimman hyvin ympäristöönsä. Rakennuksen verhouksessa käytetään betonia ja puuta ja nykyaikaiset ratkaisut näkyvät muun muassa pihalle rakennettavissa sähköautojen latauspaikoissa, joita tulee kerralla vähintään 15 kpl. Uudisrakennuksen rakennustyöt alkavat loppuvuodesta 2022 ja valmista on vuoden 2023 lopulla.