Omavalmentajan mietteitä työllisyyspalveluiden uudistuksesta

pe jouluk. 20 12:02:00 2024

Apuuuuva! Nyt se aika koitti. Toisaalta niin toiveikkaasti odotettu, mutta hieman pelottava juttu, nimittäin TE-uudistus! Vuodenvaihteessa Oulun Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto on sitten lakannut toimimasta (kuten koko valtakunnassa) ja työllisyyteen liittyviä asioita alkavat hoitamaan kunnat ihan itse. Muutos tuntuu vähän samanlaisen kokoluokan jutulta kuin tuo hyvinvointialueiden tulo vuonna 2023. Uusi mukavia asioita tapahtuu: me saamme tänne Voimatielle uusia TE-toimistosta siirtyviä Kempeleen työllisyyspalveluiden asiakkaita. Ja vielä mikä hauskempaa niin saamme myös joukkoomme uusia työkavereita, joilla on jo valmiina asiantuntemus ja osaaminen työllisyyden hoitoon liittyvistä tehtävistä.

Omavalmentajana mietin, miten me tästä vuodenvaihteesta selviämme. Meillä omavalmentajilla jatkuu taas kaikenlaiset hommelit. Ensin pitäisi saada järjestelmät auki, koska tunnukset luodaan kokonaan uudestaan. Sitten pitäisi saada ihan omat asiakkaat – kun omavalmentajia tässä ollaan. Siiten pitäisi saada koko Kempeleen paketti toimimaan saumattomasti yhteen.

Meillehän tulee koko ajan uutta tietoa ihan ”Tuutista” ja osa uudesta tiedosta osuu ”Laariin”. Olemme jo ähkyssä. Onneksi asiakkaan ei tarvitse itse tehdä erikseen mitään muutoksen vuoksi. Asiointi tapahtuu edelleen normaalisti ensisijaisesti tyomarkkinatori.fi  -sivuston Asioinnin kautta. Ai niin, no sellainen pieni juttu, että TE-toimistosta siirtyvän asiakkaan pitääkin hoksata asioida Voimatiellä, ei tarvitse enää Ouluun matkustaa – lähipalvelua katsos!

Tällaiset uudet muutokset ja jutut eivät synny ja tapahdu kitkatta, joten olethan kärsivällinen. meidän prioriteettimme numero yksi on selvittää asiakkaan oikeus työttömyysetuuteen ja antaa työvoimapoliittiset lausunnot työttömyysetuuden maksajalle mahdollisimman pian. Toimeentuloa voi joissakin tapauksissa kysellä Kelalta perustoimeentulotukena, jos työttömyysetuus viivästyy. Mutta ihan kaikkeen ei pieni ruohonjuuritason omavalmentaja voi vaikuttaa, joten kärsivällisyys on valttia meille kaikille. Tehdään tämä yhdessä!

Jaana Tolonen
omavalmentaja