Kiitos leikkipuistokyselyihin vastanneille!

ti tammik. 16 13:39:00 2018

Tekniset palvelut kartoitti nettikyselyllä vuonna 2018 rakennettavia Honkasen ja Paiturin leikkipuistoja varten ideoita sekä toiveita alueen asukkailta. Vastauksia saatiin yhteensä 119 kappaletta ja näillä eväillä on hyvä edetä kohti suunnitelmia, jotka tulevat nähtäville. Valaistusta, roska-astioita sekä penkkejä toivottiin molempiin leikkipuistoihin ja ne kuuluvatkin uusien leikkipuistojen perusvarusteisiin. Molemmissa kyselyissä tärkeimmiksi leikkipuistotoiminnoiksi nousivat keinuminen, kiipeily, liukuminen ja tasapainoilu. Parhaaksi keinuyhdistelmäksi koettiin kokonaisuus jossa on pesäkeinu, lautakeinu ja turvaistuin.

Honkasen leikkipuiston käyttäjistä noin puolet vastaajista kannatti nimen muutosta ja muutamia hyviä ehdotuksia leikkipuiston nimeämiseksi tuli. Useat vastaajista käyttivät läheisten leikkipuistojen lisäksi myös Köykkyrin liikuntapalveluja. Kahdesta välinevaihtoehdosta eniten ääniä sai VE2 "Tasapaino" ja sen pohjalta jatketaan suunnittelua esiin nousseet toiveet huomioiden.

Paiturin leikkipuiston toivotaan sijoittuvan entiselle paikalleen ja puiston kuivatus nähtiin todella tärkeäksi asiaksi. Liikuntapaikka toiveita oli myös runsaasti ja leikkipuiston suunnittelussa mahdollistetaan niiden myöhempi toteuttaminen. Alustavista välinevaihtoehdoista nousi selväksi suosikiksi VE1 "Rosvoa ja poliisia", joka toimii lähtökohtana puiston jatkosuunnittelulle.

Lisätietoa