Suomen Tivoli tulee Kempeleeseen!

ke helmik. 15 13:24:00 2023

Suomen Tivoli ja Kempeleen kunta ovat sopineet yhteistyöstä siten, että tivoli nähdään tulevina vuosina näkyvällä ja helposti saavutettavalla paikalla moottoritien varressa Kempeleessä. Kesällä 2023 Tivoli asettuu Zatelliitin yritysalueelle. Osapuolten tavoitteena on pidempiaikainen yhteistyö niin, että Zeniitin matkailualueen valmistuttua tivolin toimintapaikka siirtyy sinne tarkoitusta varten rakentuvalle tapahtuma-alueelle.

Suomen Tivoli on Suomen suurin kiertävä tivoli, kävijämäärä nousee kesäisin jopa 300 000:een. Sen juuret ulottuvat 1800-luvun lopulle saakka, ja tivolimuistoja löytyykin useista sukupolvista. Tivoliperinne valittiin Unescon kansallisen aineettoman kulttuuriperinnön listalle vuonna 2017, joten se on tunnustettu ja tärkeä osa suomalaista kulttuuriperintöä. Tivoli on viime vuosina viipynyt Oulun seudulla yli kaksi kuukautta, ja niin tulevanakin kesänä.

Tivolin uusi sijainti on Zatelliitin alueella osoitteessa Linnunrata 36. Tivolikentälle on helppo tulla moottoritieltä, ja seudun joukkoliikenteen linjat 52-54 liikennöivät lähimmiltä bussipysäkeiltä. Rautatieasemallekaan ei ole pitkä matka. Kempeleen kunta rakentaa tivolikentän yhteistyössä Kempeleen Vesihuollon kanssa – kenttä sijoittuu tontille, johon Vesihuolto tulee siirtämään toimintansa tulevaisuudessa. Näin tehtyä rakennustyötä voidaan hyödyntää Vesihuollon toiminnassa.

”Olen todella iloinen, että löysimme yhdessä päättäjiemme kanssa nopeasti Tivolin tarpeisiin soveltuvan ratkaisun Kempeleestä. Tivoli sopii toimintana erinomaisesti väestörakenteeltaan nuorekkaaseen kuntaamme ja vahvistaa entisestään kunnan pito-, veto- ja elinvoimaa. Tivoli tuo Kempeleeseen merkittävän määrän matkailijavirtaa kesäaikana ja tukun tärkeitä työpaikkoja erityisesti nuorisolle. Saamme Tivolista myös tärkeän kiinnityksen Zeniitin valmistuvalle matkailualueelle”, kommentoi kunnanjohtaja Tuomas Lohi.

”Suomen Tivolin vierailu Oulunseudulla on venytetty viimevuosina koko kesän mittaiseksi. Tähän on ollut monia vaikuttavia tekijöitä. Olemme yrittäneet löytää Oulusta sopivaa aluetta tivolintoiminnalle jo viitisen vuotta. Nallikarin alueelta sellainen jo löytyikin ja suunnitelmat olivat kaikki valmiina. Kaupungin halu saada kiinteä huvipuisto ajoi meidät kuitenkin pois suunnitellulta alueelta. Korvaavaa tilaa ei kaupungista meille löytynyt, joten halusimme tutkia muita lähialueen mahdollisuuksia. Lähestyimme Kempelettä asian tiimoilta ja vastaanotto oli erittäin positiivinen. Oli ilo huomata, että kunnassa on nuorta dynaamista päätäntäkykyä ja halua kehittää perheystävällistä ympäristöä. Asiat loksahtivat erittäin nopeasti kohdilleen ja nyt voimme keskittyä rakentamaan toimintaamme entistä suuremmaksi. Tarkoitus on tarjota tivolihuveja vauvasta vaariin. Pyrimme olemaan mahdollisimman monipuolisia laitetarjonnassamme. Uutta on tulossa nyt ja seuraavalle vuodelle vielä vähän isommin. Toivomme tivolin vierailun antavan myös muille Kempeleen yrittäjille positiivista sykettä toimintaansa.” kommentoi Suomen Tivolin toimitusjohtaja Lulu Sariola.

Tivolin uusi sijainti avaa myös aivan uusia mahdollisuuksia. Vierailijat voivat saapua tivoliin junalla vaikka Rovaniemeltä ja paikallinen ritsataksi voi kuljettaa lomailijat loppumatkan tivolin portille saakka! Ja nuorille pieni vinkki: tivoli etsii kesätyöntekijöitä!

Tivolista voit lukea lisää Suomen tivolin sivuilta. 

Kuva: tontin sijainti opaskartalla