Kempeleen ilmastosuunnitelma on valmistunut

ma syysk. 30 13:13:00 2024

Kempeleen kunnan ilmastosuunnitelma on valmistunut. Suunnitelma on laadittu ympäristöministeriön tuella ja sen on laatinut Macon Oy. Kempeleen tavoitteeksi ilmastosuunnitelmassa on muodostunut hiilidioksidipäästöjen puolittaminen vuosien 2007 – 2030 aikana. Vähennettävät päästöt ovat yhteensä 50,9 kt CO2e. Päästövähennystavoite kattaa koko Kempeleen kunnan alueella syntyvät päästöt riippumatta siitä, minkä tahon toiminnasta ne syntyvät. Ilmastosuunnitelmassa tarkastellaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä energian, kaavoituksen, rakennetun ympäristön, hankintojen ja kiertotalouden näkökulmasta. Lisäksi on koottu toimia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Kempeleen hiilidioksidipäästöistä vajaa puolet koostuu liikenteestä. Tieliikenteen lisäksi toinen merkittävä päästölähde on kiinteistöjen lämmitys (n. 20 %). Muut päästölähteet jäävät alle 10 %:n osuuteen kokonaispäästöistä. Kempeleen asukaskohtaiset päästöt ovat laskussa. Vuosien 2007 ja 2022 välillä kunnan kokonaispäästöt ovat pienentyneet 32 % ja päästöt per asukas 46 %. Merkittävin muutos on ollut asumisen, lähinnä lämmityksen päästöjen pienentyminen uusiutuvan energian myötä. Vaikka tieliikenteen kokonaispäästöt ovat pienentyneet vain muutaman prosentin, ajoneuvokohtainen päästö on pienentynyt huomattavasti ja siten myös liikenne on muuttumassa vähitellen vähäpäästöiseksi.

Keskeisiä toimenpiteitä ilmastosuunnitelmassa ovat kokonaan hiilineutraali kaukolämmöntuotanto Oulun Seudun Sähkön biolämpölaitoksen valmistuttua vuonna 2025,  yli 80 % uudesta asuntotuotannosta kaavoittaminen joukkoliikennevyöhykkeelle, ympäristökriteerien huomiointi hankinnoissa sekä metsien ja viheralueiden huomiointi hiilinieluina.

Kempeleen kunta on jo toteuttanut ilmastotoimia merkittävissä määrin. Joukkoliikenne on kokonaan sähkö- ja kaasubusseilla liikennöityä, kunnan rakennukset ovat tulossa jatkuvan energia- ja vesiseurannan piiriin, aurinkopaneeleita on asennettu eri kohteisiin, valaistusta vaihdettu led-valaistukseen ja hiilensidonta otetaan vahvasti huomioon metsänhoitosuunnitelmassa.

”Kempeleen kasvihuonekaasupäästöt ovat olleet jo pitkään laskusuunnassa, ja tämän trendin mukaisesti tullaan jatkamaan tulevaisuudessakin. Kyse on sekä Kempele -sopimuksen mukaisten kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisesta, että toimintojen taloudellisesta järjestämisestä. Päästövähennyspotentiaalin realisoiminen ei vaadi ylevää idealismia, ei ihmeitä, eikä elämän kurjistumista, vaan päinvastoin: malttia, maalaisjärkeä, yhteistä tahtoa ja uudistumiskykyä. Siis fiksua tavallista arkea, vastuullista kehittämistyötä ja taloudellisen tehokkuuden vaalimista.”

-Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, Kempeleen kunta

Linkki ilmastosuunnitelmaan: www.kempele.fi/ilmastosuunnitelma