Kunta päivittää yhteisöavustuksen ja kylätoiminta-avustuksen hakua

ke lokak. 15 14:27:00 2025

Yhteisöllisuusvaliokunta on valmistellut uudistetut ohjeet yhteisöavustusten ja kylätoiminta-avustusten hakuun.

Pyydämme nyt mielipidettä uudistetuista ohjeista niin järjestöistä ja kyläyhdistyksiltä.

Yhteisöavustusten hakuperiaatteiden päivitys

Yhteisöllisyysvaliokunta on valmistellut päivityksen yhteisöavustusten hakuperiaateisiin. Päivitys koskee vain järjestöille ja yhteisöille jaettavaa avustusta, ei urheiluseurojen toiminta-avustusta. Hakuperiaatteiden päivitys on ollut tarpeen avustusten tasapuolisemman ja avoimemman jakamisen vuoksi.

Hakuperiaatteiden päivityksessä on erityisesti haluttu huomioida, että avustuksen hakeminen on edelleen yksinkertaista ja vaivatonta järjestöille. Avustustoiminnan periaatteet on sidottu tiiviimmin tukemaan Kempeleen kunnan strategisia tavoitteita. Avustusten kautta halutaan luoda yhteisöllisyyttä, vahvistaa osallisuutta sekä parantaa kuntalaisten hyvinvointia.

Jatkossa avustukset määräytyvät harkinnanvaraisuutta ja pisteytystä hyödyntäen. Päivitetyt hakuohjeet ovat käytössä jo kevään 2026 avustusten jaossa. Hakemusten pisteytystä hyödynnetään kuitenkin ensimmäisenä vuonna ohjaavasti, ei määräten.

Jatkossa yhteisöavustusten haku on avoinna vuosittain 1.1.-28.2. Myönnetyt avustukset saadaan maksuun maalis-huhtikuun aikana.

Luonnos päivitetyksi hakuohjeksi, avustushakulomake sekä pisteytys esitellään järjestöillassa 28.10.2025. Järjestöt voivat antaa palautetta ja kommentteja asiaan liittyen 13.11.2025 saakka. Kommentit voi osoittaa suoraan hallintojohtaja Laura Kantomaalle, laura.kantomaa@kempele.fi. Palaute käsitellään kootusti yhteisöllisyysvaliokunnan kokouksessa 18.11.2025.

Kunnanhallitus päättää hakuperiaatteiden lopullisesta päivityksestä kokouksessaan loppuvuoden aikana.

Kylätoiminta-avustusten hakuohje

Yhteisöllisyysvaliokunta on laatinut hakuohjeen kyläyhdistyksille myönnettävään avustukseen. Kylätoiminnan avustus on luonteeltaan kohdeavustus ja sitä myönnetään harkinnanvaraisesti. Avustus on tarkoitettu kylätoiminnan kertaluontoisiin investointeihin tai toimintoihin, jotka täydentävät kunnan omaa palvelutuotantoa. Jaettavan avustuksen määrä riippuu talousarviossa määritetyistä avustusmäärärahoista.

Kylätoiminta-avustuksen hakuaika on vuosittain 1.1.-28.2. Ohjauksen avustuksen jakamisesta kunnanhallitukselle antaa yhteisöllisyysvaliokunta. Avustuksista päättää kunnanhallitus vuosittain maaliskuun aikana. Avustuksen maksatus tapahtuu laskulla toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Laskun liitteeksi on toimitettava tositteet syntyneistä kustannuksista.

Kyläyhdistyksillä on mahdollisuus antaa palautetta ja kommentoida laadittua luonnosta hakuohjeeksi 13.11.2025 saakka. Kommentit voi osoittaa suoraan hallintojohtaja Laura Kantomaalle, laura.kantomaa@kempele.fi. Palaute käsitellään kootusti yhteisöllisyysvaliokunnan kokouksessa 18.11.2025.

Kunnanhallitus päättä hakuohjeesta kokouksessaan loppuvuoden aikana.