Johtoryhmän blogi: elinvoimajohtaja ja TE24-uudistus
ke syysk. 13 10:05:00 2023
Oletko kuullut TE24-uudistuksesta? Sillähän tarkoitetaan työllisyyspalveluiden siirtämistä valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta alkaen. Kuntien palkkalistoille siirtyvät siis kaikki työkkärin tädit ja sedät sekä ELY-keskuksista esimerkiksi hankintoihin liittyvää henkilöstöä. Kaikkiaan valtiolta kuntiin siirtyy koko maan tasolla noin 4300 työntekijää, mikä ei ole ihan pikku juttu. Valtio siirtää kunnille myös tehtävän tekemiseen tarvittavat rahat, mikä tarkoittaa Kempeleen osalta noin 1,5 miljoonaa euroa.
Mielenkiintoinen twisti uudessa laissa on se, että itseasiassa kunnat eivät saakaan järjestää työllisyyspalveluja yksin. Kuntien tulee sopia yhteistyöstä ja perustaa isompia työllisyysalueita, jotka huolehtivat palvelujen järjestämisestä kaikille tasapuolisesti. Oulun seudulla ollaan kovaa vauhtia suunnittelemassa yhteistä aluetta, johon kuuluisivat Kempeleen ja Oulun lisäksi Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala, Muhos, Tyrnävä, Liminka, Lumijoki ja Hailuoto. Valmistelua vetää Oulu, josta tulisi alueen vastuukunta.
Ja miksi sitten pitää tehdä kovaa vauhtia? No, ministeriölle pitää toimittaa valmiit suunnitelmat lokakuun loppuun mennessä. Syksy on siis tältä osin hyvin kiireinen ja deadlineja riittää joka viikolle. Onneksi Oulun seudulla on jo kokeiltu yhteistyötä kahden ja puolen vuoden ajan; osa työnhakijoista on saanut palvelunsa jo nyt kotikunnastaan, koska olemme olleet mukana työllisyyden kuntakokeilussa. Se onkin erinomainen pohja lähteä tiivistämään yhteistyötä.
Työllisyyteen ja työttömyyteen liittyvät asiat tulevat olemaan todella tärkeitä tulevaisuudessa, kun työikäisen väestön määrä laskee. Toivoa sopii, että kunnat pystyvät löytämään yhä useammalle henkilölle sopivan työpaikan ja yrityksille oikeita työntekijöitä. Tämä on tarkoituksenamme uudella työllisyysalueella – haluamme tehdä meidän alueestamme Suomen parhaimman! Ja mikäpä olisi tehdessä, kun kumppanit ovat hyviä. Tässä vaiheessa lähetän kiitokset kaikille mukana oleville kunnille ja erityisesti Oululle, joka otti vetovastuun asiasta ja vie hanketta suunnitelmallisesti eteenpäin!
Miia Marjanen
elinvoimajohtaja