Muksubussi Oy:n liikeidea syntyi arjen haasteista - suunnittelee nyt tuotantoa Kempeleeseen

ma helmik. 22 10:30:00 2021

Muksubussi Oy:n liikeidea syntyi reilu 4 vuotta sitten, kun Tuomas Alapuranen (kuvassa) kuljetti lapsiaan päiväkotiin. Lapset pitivät päivisin tehtäviä retkiä huippuhetkinä, mutta päiväkoti ei voinut toteuttaa niitä niin usein kuin halusi: kävellen ei lapsikatraan kanssa kovin kauas voinut mennä. Tuomas mietti, että joskus käytettävät bussikuljetuksetkaan eivät olleet järkevä ratkaisu asiaan. Niinpä syntyi idea pyörästä, jonka kyytiin lapset voitaisiin ottaa.

Tuomas selvitteli kuljetusratkaisuja muualta maailmasta ja Hollannista löytyi juuri tarkoitukseen soveltuva pyörä: lastenhoitaja voi polkea pyörää ja lapset istuvat turvallisesti hoitajan edessä tähän tarkoitukseen suunnitellussa korissa. Tuomas otti yhteyden Oulun kaupungin varhaiskasvatusjohtajaan ja esitti ideansa pyörien pilotoinnista päiväkodeissa. Hollannista tilatut kaksi pyörää ehtivät olla vain hetken testissä, kun tulokset olivat jo selvät: pyörät olivat erittäin toimiva ratkaisu ja niiden käyttöä voitaisiin laajentaa. Ennen pitkää pyöriä oli jo toimitettu noin 20 kuntaan ympäri Suomen ja Tuomas työllistyi yritykseensä täysipäiväisesti.

Syksyllä 2020 Muksubussi Oy muutti toimipisteensä Kempeleen Hakamaalle uusiin tiloihin. Yrityksen tavoitteena on valmiiden pyörien tilaamisen sijaan alkaa itse valmistaa sähköavusteisia tavarapyöriä. Yritys on käynyt neuvotteluja ympäri Suomen osien valmistajien kanssa, ja kaikki alkaa olla pilottieriä varten valmista. Suomalaisvalmisteiseen pyörään tulee monia uusia innovaatioita. Yritys hakee parhaillaan rahoitusta ja sijoittajia toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen tueksi.

Muksubussin tarjoama pyörä on viralliselta nimeltään tavarapyörä. Tavarapyörien markkina kasvaa Euroopassa yli 50% vuodessa. Tällä hetkellä Euroopassa myydään noin 100 000 sähköavusteista tavarapyörää vuodessa ja markkinan arvo on noin 0,5 mrd euroa. Ennusteen mukaan vuonna 2030 tavarapyöriä myydään Euroopassa jo 2 miljoonaa kappaletta vuodessa.

Lisätietoa