Kempeleen talousarviossa 2021 satsataan laadukkaisiin peruspalveluihin

ti jouluk. 08 08:58:00 2020

Kempeleen valtuusto hyväksyi vuoden 2021 talousarvion 7.12.2020 pidetyssä kokouksessa. Tulevaa talousarviovuotta häiritsevät koronavuoden jälkeen monet epävarmuustekijät, mutta Kempele suuntaa luottavaisena tulevaisuuteen. Kempele on noussut Suomen vetovoimaisimpien kuntien joukkoon, väestökasvultaan valtakunnan kärkikastiin ja tonttimyynti käy edelleen kuumana.

Uusia yrityksiä on perustettu tasaiseen tahtiin ja kunnan työpaikkaomavaraisuus on ollut vahvassa vedossa viime vuosina. Uusia työpaikkoja on syntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana reilut 2000. Myös työttömyystilanne on jälleen kohenemassa kevään koronashokin jälkeen. Kempele aikoo kasvaa jatkossakin rohkeasti ja kehittää toimintoja etunojassa, mutta maalaisjärjellä.

Talousarvion 2021 sisällölliset painopisteet ovat kiteytettävissä kolmeen pointtiin:

  1. Laadukkaat ja vahvistuvat peruspalvelut. Talousarvioesityksessä toimintakulut kasvavat 2,7%. Talousarviopanostukset ja henkilöstölisäykset kohdentuvat erityisesti lapsiin ja nuoriin, sosiaalityöhön sekä terveyspalveluihin.
  2. Tavoitteena tasapainoinen talous. Kempele ei nosta veroprosentteja vuodelle 2021. Talousarviovuoden aikana kunnan taloutta joudutaan sopeuttamaan, jotta terve kuntatalous säilyy edelleen suunnitelmavuosina.
  3. Maltilliset investoinnit. Kempele on toteuttanut viimevuosina raskasta investointiohjelmaa. Vuoden 2021 investointiohjelma on maltillinen. Euromääräisesti suurimmat investoinnit kohdentuvat uusien kaava-alueiden infran rakentamiseen ja Ylikylän koulun heikkokuntoisen vanhan osan korvaamiseen uudisrakennuksella.

Hyvä kasvaa Kempeleessä!

Tuomas Lohi, kunnanjohtaja

Lue lisää

Kempeleen kunnan talousarviot

Lisätietoa