Kempeleen elinvoima kehittyy vahvasti

pe toukok. 17 14:16:00 2019

Kuntaliiton elinvoimaindikaattori kertoo, mihin suuntaan kuntien elinvoima on uusimpien tilastojen valossa kehittynyt. Keväällä julkaistujen tietojen perusteella Kempeleen elinvoimaisuus on kehittynyt erittäin positiivisesti.

Elinvoimaindikaattori kuvaa kunnan elinvoiman muutosta kahden viimeisen tilastoista saatavan ajankohdan välisenä aikana. Indikaattori huomioi laskennassa kunnan väestö- ja työpaikkamuutoksen, verotulojen muutoksen, taloudellisen huoltosuhteen muutoksen sekä koulutustason muutoksen. Kempeleen elinvoimaindeksiksi tulee laskelman mukaan 60,5, kun se esimerkiksi Oulussa on 26 ja Limingassa 7,7.

Suurten kaupunkien kehyskuntien tarkastelussa Kempele pitää myös kärkipaikkaa. Toiseksi yltää Pirkkala tuloksella 53,5 ja kolmanneksi Muurame tuloksella 36. Kempeleen erinomaisen tuloksen taustalla ovat erityisesti positiivinen väestö- ja työpaikkakehitys. Väestökehitys on ollut vahvaa sekä syntyvyyden että muuttoliikkeen kautta. Tämän lisäksi kunnan työpaikkojen määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun ja lisääntynyt mittausjaksolla 8%. Tämä on poikkeuksellisen suuri luku - ajanjaksolla vain 22 kuntaa pääsi yli 5 prosentin kasvun. 

Tutustu elinvoimaindikaattoriin tarkemmin kuntaliiton sivustolla. 

Lisätietoa