Kahvila-ravintola Kolme Tähteä muutti Oulun kauppahalliin

ma syysk. 07 12:48:00 2020

Kempeleen keskustassa yli viisi vuotta toiminut kahvila-ravintola Kolme Tähteä muutti elokuussa avattuun Oulun kauppahalliin. Kävimme haastattelemassa yrittäjä Leena Tähteä muuton taustoista ja yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista.

Miksi lähdet Kauppahalliin?

Kempeleen kestustan/kahvilan toimintaympärintön raju muutos vuosien saatossa vaikutti ratkaisevasti muuttoon. Alunperin meidän oli tarkoitus perustaa kahvila Ouluun. Oulun keskustaa alettiin myllertää kallioparkin (Kivisydämen) rakentaminen ja muut korjaus-/muutostyöt keskustassa saivat meidät toisiin ajatuksiin ja sen takia perustimme kahvilan Kempeleen keskustaan Ollilantielle. Perustamisesta saakka tiesimme, että tämä Kempeleen liiketila on väliaikainen hiukan syrjäisen sijaintinsa johdosta. Seurasimme jatkuvasti Pohjois-pohjanmaan vapautuvia liiketiloja sekä myytäviä yrityksiä ja useita kävimme katsomassa vuosien saatossa sekä teimme useita liiketoimintasuunnitelmia mahdollisten uusien toimipaikkojen suhteen. Vuoden kahvilayrittämisen jälkeen laajensimme toimintaa avaamalla ravintolan Hotelli PohjanKievarin tiloihin. Tämä yhteistyö sai alkunsa Kempeleen elinkeinojohtajan aktiivisesta toiminnasta, joka vinkkasi meille aiheesta. Pari kuukautta myöhemmin toiminta laajeni edelleen pitopalvelutoimintaan ja ruokatoimituksiin. Pari vuotta myöhemmin perustettiin verkkokauppa. Toimintaa lähdettiin vuoden 2018 alusta tietoisesti ajamaan alas, kun Krista ja Noora olivat lähteneet eri paikkakunnille jatko-opiskelemaan ravintola- ja matkailualaa. Otettiin tuumaustauko ja mietittiin mille aletaan. Kun kauppahallin toinen kilpailutus tuli avoimeksi niin oli selvää, että tässä olisi muutoksen paikka ja mahdollisuus mikäli tulisimme valituksi.
Oulun Kauppahalli on historiallinen ja tunnelmallinen toimintaympäristö yrittäjille, jossa on aamusta heti ovien avautuessa kuhinaa ja vilskettä. Oulun keskusta ja torin alue luovat aivan toisenlaiset puitteet yrittämiselle. Pidän haasteista, kehittämisestä ja muutoksista sekä uuden luomisesta, joten oli luontevaa tässä vaiheessa lähteä perustamaan vähän toisenlaista toimintaa.  

Muuttuuko toimintakonsepti jotenkin?

Niinhän se menee uusi paikka ja uudet tavat. Vanhaa konseptia on kehitetty ja kehitetään edelleen. Meiltä löytyy edelleen paljon gluteenittomia & laktoosittomia tuotteita. Kuulostellaan ja kuunnellaan herkällä korvalla asiakkaita ja toiveita. Uudet toimitilat mahdollistaa monipuolisen lounasruokailun lisäksi A la carte ruuan valmistuksen. Meillä on myös anniskeluoikeudet, joten ruokajuomaksi voi tilata muutakin kuin mehua/vettä. Kakkutilaustoimintaa ja pitopalvelua tehdään myös. Näissä merkeissä kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, mielellään kolme viikkoa ennen vähintään. 

Minkälaista Kempeleen keskustassa oli yrittää, jäätkö kaipaamaan jotain?

Kempeleessä oli mukavaa olla yrittäjänä. Kempele on yrittäjäystävällinen kunta ja asiat hoitu nopeasti ja luottamuksellisesti elinkeinojohtajan ym. viranomaisten kanssa tarvittaessa.

Kempeeleen väljiä toimitiloja tulee välillä ikävä. Sekä lyhyttä matkaa yrityksen ja kodin välillä. Makusutonta parkkialuetta (Oulussa yrittäjätkin maksavat parkkialueen käytöstä). Yrittäjä ystävällistä/-läheistä sekä välitöntä toimintaa ja yhteistyötä Kempeleen kunnan viranhaltioitten kanssa.

Mitä tulevaisuuden odotuksia / unelmia?

Nyt ajankohtaisimpana on ensin saada Oulun kauppahallin kahvila & ravintolatoiminta käynnistettyä suunniteltuun laajuuteen.
Tulevaisuuden haaveena on perustaa/laajentaa toimintaa myös Kempeleseen, kunhan sopiva liikepaikka löytyy... haaveita on jo toiminnasta, paikoista & kohteista ... palataan niihin myöhemmin. Tulevaisuuden matkailukohteiden rakentaminen ja matkailun edistämistoimet on todella tärkeää kunnan elinvoimaisuuden kannalta.

Kempeleen kunta toivottaa Leenalle tsemppiä uusiin haasteisiin!

Lisätietoa