Johtoryhmän blogi: kunnanjohtaja kertoo kunnan hyvinvointityöstä ja lähivuosien painopistealueista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

to toukok. 05 12:56:00 2022

Tavoitteena hyvinvoiva kuntalainen

Kempeleen valtuusto hyväksyi kokouksessaan 2.5.2022 laajan hyvinvointikertomuksen ja hyvinvointisuunnitelman vuosille 2022-2025. Kyseessä on eri hallinnonalojen asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä koottu lakisääteinen asiakirja, joka toimii arjen johtamisen työvälineenä sekä poliittisen päätöksenteon tukena. Hyvinvointikertomuksessa kuvataan lukuisin eri indikaattorein kempeleläisten hyvinvoinnin tilaa ja trendejä, vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Nykytilan kuvauksen lisäksi asiakirja sisältää suunnitelman kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen painopisteistä tulevina vuosina.

Kempeleessä kunnan hyvinvointityön kokonaiskoordinoinnista vastaa kunnanjohtaja yhdessä hyvinvointikoordinaattorin sekä poikkihallinnollisen ja säännöllisesti kokoontuvan hyvinvointiryhmän kanssa. Työskentelyn lähtökohtana on ymmärrys siitä, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kaikkien kuntalaisten asia, ja työ osa koko kuntaorganisaation henkilöstön, esihenkilöiden ja luottamushenkilöiden jokapäiväistä toimintaa. Hyvinvoinnin edistämisen on oltava läsnä joka päivä ja kaikkialla, ja osa normaalia rutiininomaista työskentelyä ja päätöksentekoa toimintojen eri tasoilla. Jotta tähän todella päästään, hyvinvointijohtamisen rakenteiden on oltava yksinkertaiset, selkeät ja oikein mitoitetut suhteessa resursseihin. Tällöin työtä tehdään yhtä aikaa ja osana kaikkea muuta toimintaa. Hyvinvoiva kuntalainen on kaikkien etu.

Valtuuston hyväksymä hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2022-2025 syntyi vajaan vuoden laaja-alaisen ja osallistavan prosessin tuloksena. Eri sidosryhmien ja vaikuttamistoimielimien kanssa käytyjen sparrauskeskustelujen lisäksi kuntalaiset pääsivät kertomaan suoraan näkemyksiään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kempeleessä. 

Asukkaiden näkemykset ja odotukset kunnan hyvinvointityölle ovat hyvin käytännölliset. Kempeleläiset uskovat erityisesti asuin- ja elinympäristöön satsaamisen ja osallisuuden vahvistamisen, lasten ja nuorten palvelujen kehittämisen sekä vapaa-ajan toimintoihin panostamisen tuottavan hyvinvointihyötyjä. Samoin hyvinvointialueiden vastuulle siirtyvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja niiden laadun merkitystä pidetään suurena. Omat arjen valinnat ovat myös keskeisessä roolissa. Kempeleläisten mielestä erityisesti ulkoilu ja liikunta, terveelliset elämäntavat ja uni, mielekäs ja sosiaalisia kontakteja sisältävä arki sekä kulttuuri, harrastustoiminta ja erilaiset tapahtumat edistävät hyvinvointia. Näiden toteuttamisen esteinä nähtiin jatkuva kiire ja hektinen työarki, vähävaraisuus ja työttömyys, koronapandemia rajoituksineen ja ylipäätään erilainen tuen puute. Toisaalta moni vastaaja koki, ettei Kempeleessä ole esteitä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Mahdollisuuksia on, jos vain on tietoa, tahtoa ja viitseliäisyyttä. 

Hyvinvointikertomuksessa piirtyvä kuva kempeleläisten hyvinvoinnin nykytilasta on kokonaisuutena vahva, mutta paljon on kehittämisen varaakin. Valmisteluprosessin aikana nousi esiin kuusi teemaa ja huolta, joihin kunnan on lähivuosina syytä kiinnittää erityistä huomiota: 1) Lasten ja nuorten fyysisen ja psyykkisen jaksamisen vahvistaminen, 2) Nuorisotyöttömyyden vähentäminen, 3) Eri ikäisten liikuntaolosuhteiden ja -palvelujen kehittäminen, 4) Kulttuuri- ja tapahtumatarjonnan lisääminen, 5) Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön vahvistaminen ja 6) Yhteistyörakenteiden luominen ja yhteistyön kehittäminen hyvinvointialueiden kanssa. ​Toimenpiteet näiden osa-alueiden vahvistamiseksi valmistellaan vuosittain päätöksentekoon, ja niitä seurataan osana talousarvion seurantaa ja tilinpäätöstä.

Kunnan tärkein tehtävä on luoda asukkailleen edellytyksiä hyvään, tasapainoiseen ja terveelliseen elämään. Tämä tehtävä sisältää vahvan latauksen laadukkaasta ennaltaehkäisevästä työstä sekä suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä hyvinvointia ja terveyttä edistävästä arjen toiminnasta. Jokaisen kuntalaisen ulottuvilla tulisi olla terveellinen ja turvallinen elin- ja työympäristö, ja mahdollisuus onnelliseen elämään. Pidetään yhdessä huolta siitä, että tämä toteutuu Kempeleessä. Me jokainen voimme siihen omalla toiminnallamme vaikuttaa.

 

Tuomas Lohi
kunnanjohtaja