Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Oulun eteläisen kunnat: Yhteistyöllä vauhtia kuntien kehitykseen

pe tammik. 29 07:53:00 2021

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjesti yhdessä Oulun eteläisten kuntien kanssa seutuseminaarin 28. tammikuuta. Yhteisiksi kehittämisteemoiksi nousi kolme kokonaisuutta: saavutettavuuden, yrittäjyyden ja työllisyyden sekä alueen vetovoiman kehittäminen. Keskiössä alueen näkökulmasta on raideliikenteen sekä valtateiden 4,8 ja 22 kehittäminen. Matkailua halutaan alueella viedä eteenpäin, vetovoimaa tuovat mm. Geopark, merellisyys ja Ruutikankaan alue. Koronan jälkeiseen elpymiseen eli työllisyyden, yrittäjyyden ja vähähiilisen kiertotalouden edistämiseen on saatavilla tukea ja rahoitusta mm. uusien elpymisrahastojen kautta.

Koronapandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset vaikuttavat vaihtelevasti yritysten toimintaedellytyksiin, totesi johtaja Petri Keränen ELY-keskuksesta. Yritystoiminta ja työllisyys ovat toipuneet kuitenkin kevään shokista jopa ennakoitua nopeammin, mikä on todella tärkeää nyt maailman markkinoiden toipuessa.

- Rohkaisen yrityksiä kasvuun, kehittämiseen ja uudistumiseen. Yritysten kehittämiseen on nyt saatavissa hyvin tukea ja rahoitusta mm. uusien elpymisrahoitusten kautta, kannusti Keränen.

Keskeisiä elpymisrahoituksen teemoja ovat viennin edistäminen, digitalisaation hyödyntäminen, työmarkkinoiden toimivuus, osaamisen kehittäminen sekä vihreä elpyminen. Näiden teemojen edistämiseen on hyvät mahdollisuudet erityisesti tällä seudulla, arvioi Petri Keränen.

Työllisyyskokeilujen myötä kunnat vastaavat osasta työllisyyspalveluiden tuottamisesta. Osasta vastaa TE- toimisto. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä kokeiluun osallistuvien kuntien ja TE-toimiston välillä kokonaisvaltaisen asiakaspalvelun turvaamiseksi. Koronan myötä työttömyys on kasvanut myös näissä kunnissa ja uusia resursseja työllisyyden hoitoon on hyvä saada. Kokeilukunnissa kunnat voivat kytkeä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä sivistyspalveluiden resursseja työllisyyden edistämiseen, totesi TE-toimiston johtaja Maire Mäki.

Nelostien jatkokehittäminen ajankohtaista

Valtatien 4 tulevaisuuden tilan selvittäminen on käynnistynyt Pulkkilan ja Limingan välillä. Nelostiellä on tarve varautua keskikaiteellisen ja ohituskaistoin varustettuun väylään, jolle liitytään pääsääntöisesti eritasoliittymien kautta. Oulun seudun MAL-sopimukseen (2020 – 2023) liittyen on kuntien kanssa sovittu maanteiden pienistä parantamishankkeista joihin valtio osoittaa 50 prosenttia ja kunnat 50 prosenttia rahoitusta. Merkittävimmät MAL-parantamishankkeet ovat Tyrnävän taajaman sekä Kempeleen taajaman parantamishankkeet ja Muhoksella valtatien 22 Suokylän kevyen liikenteen järjestelyt. ELY-keskuksen hankkiman julkisen henkilöliikenteen osalta Limingan ja Lumijoen yhteydet sekä yhteydet Ouluun ja Raaheen tulevat paranemaan uusien linja-autovuorojen ansiosta. Eduskunta teki joulukuussa 2020 päätöksen, jossa Hailuodon kiinteän yhteyden toteuttamisesta PPP-hankkeena luovutaan ja hanke toteutetaan talousarviorahoituksella.

Rahoitusta myös vihreään elpymiseen

Hiilineutraalisuustavoite on noussut keskeiselle sijalle myös ELY-keskuksen toiminnassa, totesi ylijohtaja Jonas Liimatta ELY-keskuksesta. Tulevissa, koronan jälkeisissä elpymisrahoituksissa ns. vihreä elpyminen ja hiilineutraalikiertotalouden edistäminen muodostavat suurimman osan. Ympäristöasioiden tiimoilta Liimatta nosti esille Oulun eteläisten kuntien hienon yhteistyön vesihuollon yleissuunnitelman laatimisessa vesihuollon kehittämiseksi ja toimitusvarmuuden lisäämiseksi vuoteen 2050. Tämä on tärkeää työtä ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöihin sekä tulevaan yhdyskuntakehitykseen varautumiseksi. Jätteen kierrätysasteen nosto uudessa jätelaissa tuo haasteita kunnille ja toimijoille, mutta myös mahdollisuuksia uusille yrityksille ja työpaikoille.
- ELY-keskuksesta on haettavissa rahoitusta monenlaisiin ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitetta tukeviin toimiin ja uusia avustushakuja avataan pitkin vuotta, kannusti Liimatta.

Yhteyshenkilöt

Ylijohtaja Jonas Liimatta, ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat –vastuualue, puh. 0295 038 494
Johtaja Petri Keränen, ELY-keskus, elinkeinot, työvoima ja osaaminen –vastuualue, puh. 0295 026 727
Johtaja Timo Mäkikyrö, liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue, puh. 0295 038 268
Johtaja Maire Mäki, TE-toimisto, puh. 0295 056 800
Seutuseminaarin puheenjohtaja, kunnanjohtaja Tuomas Lohi, Kempeleen kunta, puh. 0500 688594