Kempeleen kunnan tilinpäätöstiedote 26.3.2019

ti maalisk. 26 08:00:00 2019

Kempeleen talouden hyvä vire jatkui vuonna 2018, sillä tilikauden tulos oli 1,5 milj. euroa ylijäämäinen. Kempeleen positiivinen väestönkehitys jatkui voimakkaana. Väestö kasvoi 2,2 %, mikä oli Oulun seudun nopeinta ja suhteellisesti maan toiseksi nopeinta. Myös elinkeinotoiminnassa jatkui hyvä vire, sillä kunnan yhteisöverotulot kasvoivat 7 %. Kaiken kaikkiaan verotulot kasvoivat 2,1 % (1,4 milj. euroa). Lisäksi toimintatuotot kasvoivat pääasiassa vilkkaan tonttikaupan seurauksena 12 % (1,5 milj. euroa). Valtionosuudet pysyivät sen sijaan ennallaan.

Kunnan taloutta haastavat kasvukunnalle tyypillisesti toimintakulujen kasvu ja investointitarpeet. Toimintakulut kasvoivat 3,8 % eli noin 3,6 milj. euroa. Toimintakulujen kasvua selittää suurimmilta osin henkilöstökulujen nousu, joka johtui työehtosopimusneuvotteluissa sovituista palkankorotuksista ja uusien virkojen ja työsuhteiden perustamisista. Toimintakulujen kasvun osalta tulee huomioida, että erikoissairaanhoidon kustannukset alenivat noin miljoonalla eurolla. Kunnan vuosikate heikentyi n. 830 000 eurolla.

Vuonna 2018 Kempeleen historiallisen suuret investoinnit jatkuivat. Investointeja tehtiin 19 milj. euron edestä. Suuret investoinnit haastavat taloutta, mutta niillä on suuri positiivinen vaikutus kunnan elinvoimaan. Suurimmat investoinnit olivat Linnakankaan koulun laajennuksen valmistuminen ja Zatelliitin uuden eritasoliittymän valmistuminen. Investointien myötä kunnan lainakanta kasvoi 11,6 milj. eurolla. Lainakanta per asukas nousi 23 % ollen vuoden lopussa 3156 euroa ja ylittäen samalla kuntien keskimääräisen tason. Investointitarpeet ovat myös jatkossa suuret ja kunnan talouden haasteena on tulorahoituksen riittävyys investointien rahoitukseen.