Johtoryhmän blogi: kunnanjohtaja kertoo juuri päättyneen asuintonttihaun tuloksista ja analysoi Kempeleen imun juurisyitä

pe marrask. 11 11:18:00 2022

Tonttikauppa jatkui vilkkaana Kempeleessä

Kempeleen asuintonttien luovutus vuodelle 2023 on saatu päätökseen. Vaikka maailma on monestakin syystä vikasekotilassa ja epävarmuus kalvaa niin elinkeinoelämää kuin yksittäisiä kansalaisiakin, Kempeleen kunnan tontit tekivät jälleen erinomaisesti kauppansa. Tontteja tavoitteli tänäkin vuonna huomattavasti isompi joukko ihmisiä kuin tarjontaa oli. Ja kunta rajaa tarjontaa, jotta sen palvelut pysyvät kasvun tahdissa.

Tonttiarvontaan osallistui tänä syksynä kaikkiaan 170 eri hakijaa. Määrää voidaan pitää erinomaisena nykyisessä turbulenttisessa ajassa. Jaossa oli tällä kertaa 15 tonttia Metsärinteeltä (1 paritalotontti) ja 12 tonttia Tähkälästä. Osaan tonteista on myös vuokrausmahdollisuus. Jo aiemmin syksyllä kunta myi tarjousten perusteella 7 omakotitonttia ja 2 paritalotonttia. Nämäkin tontit vietiin käsistä, vaikkakin hinnat pysyivät tänä vuonna maltillisempina kuin vuosi sitten. Siihen toki vaikutti myös tonttien sijainti.

Kempele lukeutuu siihen alati harvenevaan kuntajoukkoon, jossa väestömäärä kasvaa ja sen odotetaan kasvavan myös tulevina vuosikymmeninä. Aluekehitystutkimuslaitos MDI:n uunituoreen selvityksen mukaan Suomen väestö vähenee, vanhenee, keskittyy ja kansainvälistyy. Kempeleen ja Oulun seudun väestöennuste lukeutuu maan positiivisimpien joukkoon, vaikka tahti alueella hiipuukin totutusta. Kempeleen väestön ennustetaan kasvavan toteutuvasta skenaariosta riippuen 8,9% - 18,4% vuoden 2021 tasosta vuoteen 2040 mennessä. Käytännössä kasvua kertyisi ennustejaksolla siis kaksi-kolmetuhatta asukasta.

Mihin Kempeleen imu perustuu? Tähän kysymykseen joudun usein vastaamaan. Yksiselitteistä vastausta vetovoimaan ei ole. Jokaisella rakentajalla ja muuttajalla on omat syynsä valita Kempele, mutta keskusteluissa toistuvat kuitenkin usein samat taustavaikuttimet: palvelut, liikenne, työpaikat, asuinympäristö, ulkoilu- ja liikuntaolosuhteet, asumiskustannukset ja opiskelumahdollisuudet. Kyse on lopulta kokonaisvaltaisesta asukas- ja asiakaskokemuksesta sekä kuntamielikuvasta. Kokonaisuus muodostuu lukuisten yksittäisten asioiden, ominaisuuksien, vahvuuksien ja onnistumisten summasta. Kempele keikkuu valtakunnan kärkineljänneksessä lähes poikkeuksetta kuntakentän tilaa kuvaavissa mittauksissa.

Kempele valittiin kuluvana vuonna Suomen pientalomyönteisimmäksi kunnaksi. Kunta sai myös Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiteko 2022-tunnustuksen pitkäjänteisestä työstä lähiluonnon avaamiseksi kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Omakotiliiton selvityksen mukaan Kempele on asumiskustannuksiltaan Suomen edullisin kunta. Suomen Yrittäjien teettämässä valtakunnallisessa kuntabarometrissa Kempele puolestaan kohensi yrittäjien arvioissa asemiaan ja sijoittui peräti kakkoseksi omassa kuntakokoluokassaan. Konsulttitoimisto MDI:n vuosittaisessa elinvoimaisuuden kokonaisarvioinnissa Kempele jatkoi selvänä maakunnan ykkösenä ja kokoluokkansa kuntien TOP10:ssä Suomessa. Konsulttitoimisto WSP Finlandin tuoreessa tarkastelussa Kempele rankattiin puolestaan maan kahdeksanneksi elinvoimaisemmaksi kunnaksi. Asuntomarkkinoiden tilaa ja odotuksia kuvaavassa Hypon Asuntoluottoluokituksessa Kempele sijoittui 21 muun kunnan kanssa korkeimpaan eli A-ryhmään.

Vetovoima on monen tekijän summa, mutta ennen kaikkea pitkäjänteisen ja linjakkaan työn tulosta. Kasvu luo suotuisaa ilmapiiriä ja ruokkii positiivista asennetta, myönteiset asukaskokemukset vahvistavat luottamusta kuntaan ja vireä elinkeinoelämä tukee dynaamista ja elinvoimaista mielikuvaa kunnasta. Päätöksenteossa ja viranhaltijatyössä on Kempeleessä totuttu hakemaan ratkaisuja ja toimimaan yhdessä. Palvelujen laadun ytimen muodostaa puolestaan osaava henkilöstö. Tähän kaikkeen tukeutuen ja luottaen rakennetaan myös tulevaisuuden Kempelettä. Hyvä kuuluu kauas, varsinkin silloin, kun mahdollisimman moni kuntalainen saadaan kokemaan osansa tästä hyvästä ja viestimään siitä eteenpäin.

 

Tuomas Lohi
kunnanjohtaja