Hakamaalle rakentamisen ja mekaniikan ammattilaisia

ti lokak. 22 08:20:00 2019

Hakamaan uusi yritysalue kasvaa vauhdilla. KK Kanto Oy rakensi Mäntäkujalle omat toimitilansa ja vuokrasi osan talosta Promec Oy:lle. Noin 20 hengen tukikohtana toimiva toimitila on erinomainen esimerkki Hakamaan tulevasta yrityskannasta.

KK Kanto Oy on Kalle Kannon vuonna 2007 perustama maa- ja toimitilarakentamiseen erikoistunut yritys. Vuonna 2012 Kallen veli Mikko tuli mukaan toimintaan ja nykyään veljekset pyörittävät noin 10 hengen kokoista yritystä. Yritys toimi viime vuodet Oulun keskustan kupeessa entisellä kasarmialueella, mutta yrittäjät kaipasivat parempien kulkuyhteyksien äärelle. Vuonna 2015 Kannon veljekset ottivat yhteyttä Kempeleen kuntaan ja yritykselle lähdettiin miettimään uutta sijaintia. Hakamaan uuden yritysalueen kaava valmistui oikeaan saumaan, ja tontti varattiin hanketta varten. Rakentaminen käynnistyi 2018 ja muuttolaatikot kannettiin uuteen toimitilaan syksyllä 2019. Kuvassa Mikko Kanto ja kunnanjohtaja Tuomas Lohi tuliterän toimitilan edessä. 

KK Kanto on alunperin maanrakennusyritys, mutta on viime vuosina tehnyt yhä enemmän myös toimitilahankkeita. Yrityksen toiminta-ajatuksena on tarjota asiakkaalle toimitilat avaimet käteen -periaatteella, suunnittelusta ja maatöistä rakentamisen viimeisiin vaiheisiin saakka. Seuraava Kempeleeseen rakentuva hanke sijoittuu Zatelliitin uudelle yritysalueelle. Uuteen kohteeseen syntyy edustavia ja muuntautumiskykyisiä toimitiloja, jotka on mahdollista mitoittaa yrityksen tarpeen mukaan. "Lähdemme positiivisin virein ensi vuoteen", Mikko Kanto kommentoi tulevaisuuden näkymiä.

Toinen Mäntäkujalle muuttanut yritys on Promec Oy, jonka juuret yltävät vuoteen 2013 saakka. Alunperin suunnittelutoimistona toiminut yritys laajensi toimintaansa tänä vuonna tuotantoon. "Suunnittelemiamme osia oli vaikea saada tilatuksi tarpeeksi nopealla toimitusajalla, joten päätimme laajentaa toimintaamme tuotantoon", kertoo yrityksen toimitusjohtaja Petri Rimpeläinen. Yrityksen vahvuutena onkin nyt se, että se pystyy toimittamaan mekaaniikkaa kokonaistoimituksena; suunnittelu, koneistus ja kokoonpano. Erien koko on tyypillisesti 1 - 50 kpl ja suurin osa valmistettavista tuotteista menee teollisuuteen automaatiolaitteiden osiksi. Yrityksen tavoitteena on kasvaa ja rekrytoida useita henkilöitä vielä tämän vuoden puolella.

Kuva: Kempeleen kunta (Miia Marjanen, Tuomas Lohi) tervetulokäynnillä Promecilla, toiminnasta kertovat yrittäjät Toni Alanko (vas.) ja Petri Rimpeläinen 

Kempeleen kunta toivottaa molemmat yritykset lämpimästi tervetulleeksi!